Ensikosketus Kambodzaan

Täällä mä nyt oon! Lennot meni nopeasti, olis ollu vaikka mitä hyviä leffoja koneessa, mut mestarinukkuja-Minna iski ni en nukkumiselta ehtinyt katsoa kun kaksi. Laukku oli jäänyt Bangkokiin, mutta löysi onneksi lopulta perille mun hellään huomaan Phnom Penhiin.

Viiksihiki on läsnä jatkuvasti. Päivisin +35°, öisin laskee jopa +26°:seen. Ei täällä silti ole sellanen lamaannuttava paahde. Vaikka hikoilenkin kuin saunassa, niin silti jaksaa tehdä ja touhuta koko ajan. Iltaisin on ollut mahtavia ukkosia, kauaa ne ei kestä mutta vettä tulee kun ämpäristä. Vaikka täällä on nyt sadekausi, niin päivät aina porottaa aurinko ja sateet tulee vasta sitten illalla ja yöllä.

Kello on täällä 4 tuntia enemmän kun Suomessa, eli ei mikään ihan kamala aikaero. Jostain syystä mulla on kuitenkin ollut tosi paha jetlag tällä reissulla. Yhtenä yönä en ehtinyt ees nukahtaa kun herätyskello jo soi! Mutta kyllä tää pian tasaantuu. Ja sitten mulla ei ole mitään tekosyytä kaikelle sekoilulle.

Perjantaina oli ensimmäinen työpäivä. Käytiin läpi työnkuvat, asunto- ja turvallisuusasiat ja muita käytännön juttuja. Lähden luultavasti ensiviikon alussa Battambangiin, missä mun työpaikka sitten on. Odotan jo kovasti! Haasteita ja vaikeuksia tulee varmasti, mutta on tosi luottavainen olo nyt. Tiedän mitä teen, ja tiedän että handlaan sen kyllä. 

Täällä on oikeasti melko turvallista, kunhan tietää mitä varoa. Liikenne on selvästi suurin riski, jo kadun ylittäminen on selviytymistaistelu. Laukkuvarkaudet on myös iso ongelma, niitä varastetaan liikenteessä repäisemällä vauhdissa laukku olalta. Valtavan köyhyyden vuoksi myös kidnappauksia tapahtuu jonkun verran. Meille sanottiin, että pimeällä ei ole syytä liikkua yksin ulkona, ja klo 12 jälkeen yöllä poliisien lopettaessa partioinnin, ei ulkona kannata olla enää lainkaan.

Tässä pikkupätkä mun työmatkasta. Vähän hommaa päästä tien yli.

Politiikka on täällä koko ajan läsnä enemmän kun voi kuvitellakaan. Kuvio on sekava ja eikä aina niin päivänvaloa kestävä. Pääministerin puolue on ollut vallassa jo 32 vuotta ja tämä puolue määrittää ja määrää oikeastaan kaikesta, mitä maassa tapahtuu. Jos kuulut väärään puolueeseen, on mahdollisuudet millä tahansa elämän alueella aikalailla nolla. Opposition jäsenet eivät edes voi asua maassa. Jonkin aikaa sitten itsenäinen, hallituksen toimia kriittisesti tutkiva politiikantutkija murhattiin, syyllistä ei ole saatu kiinni. Näistä asioista keskusteltaessa paikalliset lopettavat tiettyyn pisteeseen ja kiusaantuneina hihittäen vaihtavat puheenaihetta tai vaikenevat kokonaan.

Liikun nyt siis vähän tulenaralla alueella kirjoittaessani näistä. Pääministeri puolueineen pitää esimerkiksi ihmisoikeusasioita tiukasti omissa kätösissään eikä niihin auta ulkopuolisten puuttua liiaksi. Hallitus päättää, mitkä järjestöt saavat toimia maassa ja mitkä eivät, riippuen kuinka näkökulma ja toiminta kohtaavat hallituksen linjan. Opettajat ilman rajoja saa toimia maassa, koska meidän agenda on selvästi koulutuksessa. Toki jokainen ymmärtää, että meidän työ on ihmisoikeustyötä. Laadukas opetus parantaa köyhimpienkin (ja "väärien puolueiden") kansalaisten sivistystä, tietoa omista oikeuksista ja mahdollisuuksista, sekä toivottavasti tulevaisuudessa auttaa pitämään lapset koulussa, jolloin he eivät joudu lapsityöläisiksi tai ihmiskaupan uhreiksi, mikä on tällä hetkellä todellisuus n. 3/4 osalle tämän maan lapsista. 

Opettajat ilman rajoja toimii siis hallituksenkin silmissä hyvällä asialla, ja saamme toimia täällä rauhassa. Maan opetusministeri on oikeasti kiinnostunut koulutustason parantamisesta ja tekee tiivisti yhteistyötä meidän järjestön kanssa. Lisäksi Kirkon Ulkomaanapu, jonka alaisena mekin ollaan, tukee täällä mm. Naistenpankin toimintaa, sekä Changemaker -toimintaa, jossa paikalliset nuoret toimivat aktiivisesti paremman huomisen puolesta. Toivoa siis on!

Seuraavassa postauksessa enemmän siitä mitä oon täällä tehnyt ja yleisesti pari sanaa Phnom Penhistä turistilasien läpi!

♥ Minski, hikeä pyyhkien