Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ennen reissua - listojen lista

Oon tehnyt hulluna kaikkia erilaisia listoja ja muistilappusia, että mitä kaikkea pitää tehdä ennen reissua. Mulla on varmasti monia vahvuuksia, mutta niihin ei kyllä kuulu järjestelmällisyys tai siisteys. Sen takia moni näistä ajalla ja vaivalla laadituista listoista on usein just sillon kadoksissa, kun sitä kaipaisin. Niinpä ajattelin nyt tehdä tähän semmosen jonkinmoisen yleislistan jutuista, mitkä on ihan hyvä hoitaa ennen matkaa. 

  • ROKOTUKSET (Ajoissa, ei viikkoa vaan ennemminkin kahta kuukautta ennen matkaa. Kannattaa itsekin vähän tutkailla, että mitä missäkin saatetaan tarvita. Opiskelijoille on esimerkiksi olemassa lomake YTHS:n sivuilla, jonka täytettyään sulle soitetaan takaisin ja reseptihommat hoituu tosi kätevästi.)
  • PASSI (Tarkista, että on voimassa ainakin puoli vuotta matkan jälkeen.)
  • LENTOLIPUT (Ihan tietysti hyvä hankkia. Itse löysin kaikkein lompakkoystävällisimmät lennot halvatlennot.fi -sivustolta, suosittelen! Kannattaa tarkistaa myös lentokilot ettei tuu kentällä ikäviä yllätyksiä.)
  • MAJOITUS (Ainakin pariksi ekaksi yöksi on hyvä varata etukäteen, on sitten joku paikka mihin suunnistaa. Itse oon reppureissuhengessä nyt katsellut dormitory -vaihtoehtoja ainakin hostels.com ja booking.com sekä Lonely Planet -sivustoilta.)
  • MATKAVAKUUTUS (Voi rauhoittaa mieltä jos tsekkaa sen läpi, että semmonen on ylipäänsä voimassa ja mitä se sitten korvaa. Esimerkiksi just Intian viisumia varten täytyy myös toimittaa todistus voimassaolevasta matkavakuutuksesta Intian suurlähetystöön.)
  • VIISUMIT (Kannattaa varmistaa, että haetaanko etukäteen jo Suomessa vai vasta maahan tullessa. Jos viisumi hommataan vasta rajalta, niin ylimääräinen passikuva saattaa olla tarpeen, tai eipä siitä ainakaan haittaa ole, vaikkei tarvittaisikaan.)
  • KOPIOT TÄRKEISTÄ PAPEREISTA (Skannaa passi, viisumi, lentoliput ja todistus matkavakuutuksesta sähköpostiin, siellä ne on varmemmassa tallessa kun rinkassa, joka saattaa hyvinkin kadota.)
  • KÄTEINEN RAHA (USA:n dollarit on aika haluttua ja käypää tavaraa monessakin paikassa, ja käteistä usein tarvitaan jo maahan pääsyynkin, joten ei oo yhtään huono ajatus pakata dollarinippua käsimatkatavaroihin mukaan. Paikallista valuuttaa kannattaa myös käydä vaihtamassa ainakin vähän etukäteen, koska lentokentillä on usein huono kurssi ja käteistä tarvitaan kuitenkin yleensä jo lentokentältä yöpaikkaan siirtymiseen.)
  • MATKUSTUSILMOITUS (Ulkoministeriöön ennen matkaa, ihan kätevä meinaan jos saa viestin terroriuhasta tai tsunamivaarasta jo etukäteen. Ettei vaan sattuis mitään, kyllähän te tiiätte.)
  • LASKUT (Ei välttämättä tule mieleen siellä valkoisilla hiekoilla maatessa, että se Saunalahden laskukin muuten pitäs maksaa. Kannattaa siis hoitaa jo etukäteen ja sopia laskujen maksusta joko ennakkoon laskun lähettäjien kanssa tai sitten niin, että äiti hoitaa.)
  • POSTI (Käykö joku tyhjentämässä laatikon ja kastelemassa samalla jukkapalmun, vai käännätkö postit äitin osoitteeseen?)
  • OSOITTEET (Toimiva ajatus sekin, että kirjoittaa paperilapulle tärkeät suomiosoitteet ja puhelinnumerot postikorttien ja hätätilanteiden varalta. Jos tiedät etukäteen matkakohteen majoituksen ja sen osoitteen, niin sekin on hyvä olla jossain ylhäällä, sitä saatetaan kysyä jo maahantullessa viisumia varten. Suurlähetystön numero ja osoite on turvalliset matkatoverit myös.)
  • ADAPTERI (Matkamallinen pieni, erilaisiin reikiin muuntautuva on hyödyllinen matkalla kun matkalla. Kannattaa kuiteski muistaa, että monissa maissa sähkövirta ei ole kovinkaan tasaista, vaan yllättävä virtapiikki saattaa rikkoa laitteen. Kannattaa kysyä majoituspaikasta virrantasaajaa, saattaa meinaan pelastaa puhelimen hengen.)
  • MUITA ELÄMÄÄ HELPOTTAVIA ASIOITA voi olla esimerkiksi erilaisten sovellusten lataaminen puhelimeen (Ilman nettiä toimiva karttapalvelu, valuuttamuunnin, lentolippujen ja -tietojen säilytyspaikka CheckMyTrip, Reissukaveri, TripAdvisor... Näitä on varmaan niin paljon kun vaan itsellä riittää mielikuvitusta etsiä ja tarvita.), muutaman "must see & do" -paikan valinta etukäteen (Vaikka kuinka olis tarkotus mennä sellasella "suunnitelmat avoinna" -asenteella, niin jotakin siitä matkakohteesta on hyvä etukäteen kuitenki ottaa selville, koska ne päivät vaan kuluu ihan hullua vauhtia, niin ettei jälkikäteen harmittais niin moni juttu, että hitsi tollastakin oisin halunnu siellä tehdä ja nähdä.) sekä parin lauseen opettelu paikallisella kielellä (Helpottaa aivan varmasti, ja on sitä paitsi muutenkin kohteliasta ja siistiä osata edes vähäsen, vaikka vaan että "terve".).
  • (Gradu)


♥ Minski, listoja kirjoitellen ja viimeistä vältellen

Ps. Just äsken tajusin, että tänäänhän on tasan kuukausi lähtöön! Täällä syväjäässä pipo päässä koitan lämmittää mieltä katselemalla Goan säätä. Tällä hetkellä reilut +30°C, niin kyllähän se vähän lämmittää ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti