Sivut

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Miksi kaikki kiva aina loppuu?

Nyt se on sitten ohi, en voi uskoa. On tosi epätodellinen olo, oonko edes ollutkaan koko reissussa? Tuntuu, että mikään ei oo muuttunut, ihan kun en oliskaan ollu poissa. Toisaalta kun taas mietin vaikka Nepalia, niin tuntuu, että siitä on jo monta kuukautta, kun niitä katuja tallasin. 

Viimeiset päivät reissussa olivat kyllä aika erikoiset. Lentokoneessa matkalla Balilta Singaporeen istuin suomalaispariskunnan vieressä, ja hetken juteltuamme selvisi, että asutaan noin 10 kilometrin päässä toisistamme täällä Suomessa. Ihan pikkusen hämmentävää. 

Mulla oli tarkoituksena, että yövyn ihan vaan lentokentällä Mumbaissa. Saavuin sinne kuitenkin niin myöhään, eikä mulla ollu paljoa rupiota jäljellä enkä jaksanut niitä enää mennä vaihtamaan. No lentokentällä selvis, että sinne en voisi jäädä, kun mun lentoon oli aikaa yli 12 tuntia. Vähän mietin, että mitäs nyt. Kellon oli vähän yli 11 illalla, ja pikkasen arvelutti yksin taksikyytiin meneminen siihen aikaan. Lentokentän nettikin sitten kaatui sopivasti, mutta onneksi kuitenkin perustekstarin kulkee, ja sain yhteyden Mumbaikaveriin. Gufran pelasti jälleen, hän haki mut kentältä ja vei syömään.

Ravintola oli aika hämmentävä. Sisään mentiin keittiön kautta, ja se oli vähän niinkun autotallin oloinen pikkuhuone. Paikka oli täynnä taksikuskeja, olin ainoa nainen ja Gufranin mukaan mun valkonen tukka oikein loisti siellä mustien tukkien joukossa. Ruoka oli kuitenkin aivan sairaan hyvää (jälleen), ja se oli tärkeintä se. 

Seuraavaksi piti vähän miettiä, että missä mä sitten oikein nukun. Gufran sanoi, että on järjestänyt jo kaiken, ja niinpä olikin. Mentiin hänen kaverinsa hostelliin, jossa jaoin huoneen yhden ihan mahtavan sudanilaisen tyypin kanssa. Koska "jouduin" jakamaan huoneen ja koska omistaja oli Gufranin kaveri, multa ei hyväksytty mitään maksua tosta yöstä. Että se, joka sanoo intialaisten olevan tylyjä ja epäkohteliaita, voi ihan hiljaa vaan poistua takavasemmalle. Musta tuntui ihan nololta olla pummina siellä yötä, mutta nää tyypit sanoi, että oon siellä heidän vieraanaan, en turistina. Ihan uskomatonta. 

Nukuin sellaset kevyet 12 tunnin unet heräämättä kertaakaan, oli aika pirtsakka olo aamulla. Olin kuulemma nukahtanut illalla kesken lauseen, että vissiin tarpeeseen tuli nuo unet. Sudanilainen Alser vei mut aamupalalle viereiseen ravintolaan. Tarjoilijan kysyessä juomia Alser kysyi multa, että otanko kaljan. No, vika lomapäivä, niin voihan sen kaljallakin alottaa. 

Ihanaa palata takaisin tuttuun, kauniiseen ja kiireiseen Mumbaihin!


Aamupalaa, ihan niinkun ruokaympyräkin sen opettaa


Aamupalan jälkeen lähdettiin Gufranin kanssa Dharavin slummeihin, koska halusin vikana päivänä päästä vielä hetkeksi oikein syvälle Intian olemukseen. Mietin taas, että tekee kyllä niin hyvää mulle nähdä se paikka, saa vähän perspektiiviä omaan elämään. 

Mentiin Dharaviin paikallisjunalla. Teki mieli tanssia Jai Ho:ta täällä Viktoria Teminuksessa, mutta oli kiire junaan. Harmi.


Junassa on tunnelmaa. Hetki tän kuvanoton jälkeen juna oli niin täynnä etten voinut ees liikuttaa mun käsiä, joten ei ollu mitään toivoakaan ottaa siitä tungoksesta kuvaa. Gufran kuitenkin sanoi, että näin päivällä junissa ei vielä oo paljoakaan ruuhkaa, mutta ilta-aikaan junalla kulkeminen on ihan "oh my god". 

Mammat rivissä






video
Vietettiin päivää myös Gufranin siskon perheen kotona. Syötiin, juotiin teetä ja leikittiin lasten kanssa. 
Ihanat pikkuipanat! :)


Tässäkin on monen koti.


Vähän kontrastia. 25 miljoonan ihmisen slummikotien takana hulppeat pilvenpiirtäjät miljoona-asuntoineen, joihin vain muutamalla intialaisella on varaa. 








Aurinko laskee slummien taa. Hyvää yötä Intia :)


Illalla ajattelin, että meen sinne lentoasemalle seuraavaksi yöksi nukkumaan, kun neljältä aamulla pitää mennä tekemään kuitenkin check in. No pojilla oli vähän toiset suunnitelmat, ei menty sitten lentokentälle. Mentiin baariin. Mun uusi baarityyli alkaa vissiin olemaan urheilurintsikat-urheilutoppi-alibabahousut-sandaalit -muotia, ai että. Ja siis joillain oli siellä baarissa ihan mekko päällä, ja kaikilla muilla tytöillä oli ainaski korkkarit paitsi mulla. No, eipä ollu ainakaan sukkia sandaaleissa mulla. Vyölaukku kyllä oli. 

Ekaksi suunnattiin Blue Frog -nimiseen paikkaan, joka olikin aikamoinen klubi. DJ soitti sellasta trance - teknomusaa, ei yhtään mun makuun, mutta porukkaa oli paljon, ja samaan baariin oli eksynyt sellanen kymmenen hengen ranskalaisvaihtariporukkakin, joiden kanssa viihdyin hyvin. Gufranin tuttu oli siellä töissä, ja saatiin siltä ilmaisia juomalippuja, joten teknomusakin sitten menetteli. Blue Frog kuitenkin meni kiinni jo joskus yhden jälkeen, joten jatkettiin porukalla matkaa toiselle klubille, jossa olin ollut jo aiemminkin. Ihan hyvä tapa kuluttaa aikaa, mutta kieltämättä pikkasen oli omituista sitten neljältä mennä lentokentälle suoraan baarista..

Lentokoneessa mun vieressä istui sellanen tosi tyylikäs pukumies, ja ajattelin, että vitsi en oo moneen kuukauteen haistanut, että kukaan tuoksuisi niin hyvältä kun tää mun vieruskaveri. Samalla myöskin tajusin, että ite en varmaan tuoksunut kovastikaan kukkasilta parin vuorokauden matkustamisen, slummipäivän ja baari-illan jälkeen. 



Näin hauskaa mulla oli. 


Lentokentällä kohtasin pienen uskonnollisen konfliktin. Mun vieressä oleva hindunainen aivasti, ja sanoin sille automaattisesti, että "bless you". Sitten noin kahden sekunnin päästä tajusin, että eihän nyt hitto hindulle voin niin sanoa! Vai voiko, eiks se oo vaan kristittyjen juttu? No hoidin tilanteen loppuun perisuomalaiseen tapaan, poistuin tilanteesta välittömästi katse tiukasti maahan luotuna.

Suomeen saavuttuani ristin sormet, että mun rinkka tulisi perille, koska mulla oli edelleen pelkät sandaalit jalassa ja toppi päällä. Tuli se! Ja nyt voin riemuita, että mun rinkka ei kadonnut kertaakaan koko reissussa! Iso peukku kaikille lentoyhtiöille.

Hyvää Ystävänpäivää Turkish Airlinesiltä :)


Welcome to Finland


Oli ihan todella outoa käydä tänään hoitamassa asioita keskustassa. Kun astuin ovesta ulos, en meinannuut saada henkeä. Mun keuhkot vaan jääty samantien. Ja sitten mun netti vaan toimii koko ajan, pystyin bussissakin käyttämään facebookia. Totesin myös, että pliis älkää päästäkö mua auton rattiin ihan hetkeen vielä. Mietin tänään varmaan puoli tuntia, että kumpaan suuntaan liikenneympyrä kierretään täällä. Enkä meinannu ikinä muistaa, että täällä liikennevalot tosiaan tarkottaa jotakin. Viimeks kun kävin kaupassa, ostin vettä intialaisesta katukioskista ruttuisella setelillä ruttuiselta vanhalta sedältä. Tänään kun kävin kaupassa, oli kassatäti vaihtunut robottiääniseen itsepalvelukassaan, jota en osannut käyttää ja se vaan komenteli mua pelottavalla robottiäänellä. Mitä hittoa! 

Nyt villasukat jalassa, naama jäässä on vaan pakko alkaa asettumaan arkeen. Asunnon etsiminen, gradu, muut kouluhommat, töiden haku.. Ai että kun on rentouttavaa taas olla täällä. 

Ei vaan. En malta odottaa, että huomenna pääsen vihdoin kotiin äitin ja iskän luo, ihanaa! Aion pussailla mun koiria ainakin kaks päivää taukoamatta. Ja aurinkokin paistoi tänään koko päivän!


♥ Minski, itseään keräillen

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Bali ja Gili, paljon onnellisuutta pienilla saarilla

Voihan apua, reissu alkaa olla jo melkein ohi. En kesta, nyt jotenkin tajuan kuinka superihanaa mulla on ollut. Pian pitaa palata kylmaan Suomeen, ja vaikka koti-ikava on valilla ollut ihan maksimaalinen, tuntuu silti etten ihan viela oo valmis lopettamaan tallasta elamaa. 

Aluks ajattelin, etta tuskin Balilla niin paljoa tapahtuu, etta tarvii useampaa postausta tehda, niinku vaikka Intiasta tein kaikista eri kaupungeista. No siina vaiheessa kun tajusin, etta juttua tuleekin ihan hulluna, ei sit ollu enaa aikaa kirjottaa. Joten tassa tulee maratonkirjoitelma.

Taalla on nyt sadekausi, ja aamuisin on kylla hyva keli, mutta iltapaivasta alkaa satamaan, ainakin taalla Kutalla joka paiva. Olin aluksi Kutalla 2 yota, ja tapasin hostellissa ihan mahtavan hollantilaisen tyton. Karen oli just valmistunut laakariksi, ja han aikoo oleilla Indonesiassa ainakin 3 kuukautta. 

Kutalla oikeastaan vaan kaveltiin ympariinsa, nautittiin lammosta ja kastuttiin sateessa. Katukauppiaat oli ihan todella iholle kayvia ja arsyttavia, niin ei tuo shoppailukaan innostanut.


Kuta Beach


Joka paikassa on tallasia todella omituisia patsaita




Sateinen Kuta


No paistoi se aurinkokin valilla



Ihan vahan olen nakojaan allerginen hyttysille taalla. Kuvan ottamisen jalkeen tilanne vaan paheni, ja noiden pistokohtien ymparille alkoi muodostua vesirakkuloita. Onneks mulla oli omalaakari mukana, ja hanella puhelimessa sovellus, jolla voitiin katsoa, etta mika paikallinen laake on sopiva ja mita se sisaltaa. Ei muutakun kortisonia ja antihistamiinia, auttoi se sitten lopulta!



video
Erilainen kesatyo nailla typyilla. Eivat onneks koko iltaa joutuneet tuolla olemaan.


Kutan sateisuus, likaisuus ja turismin maara alkoi ahdistaa oikeastaan heti, joten lahdettiin Ubudiin. Itse en ollut edes kuullut koko paikasta, mutta Karen suositteli ja minahan sitten lahin mukaan.

Ja olipa hyva etta lahdin! Ubud on upea vihrea kyla keskella Balin saarta. Monelle paikka voi olla tuttu Eat Pray Love -leffasta, joka kuvattiin tuolla. Ja aika osuva paatos olikin mun omalle Eat Pray Love matkalle ;) Saarella voi oikeasti tavata leffassa olleen Guru Ketutin, mutta tapaaminen maksaa 25 dollaria, ja Ketut ennustaa kaikille heidan tulevan rikkaiksi ja viisaiksi ja saavan monta lasta. En loytanyt Ketutin kotia helposti, joten en jaksanut sitten vaivautuakaan, kun tiesin mita olis tulossa.

Ubud on todellinen hippien mekka, joka paikassa tarjolla joogaa ja meditointia seka tietty orgaanista kasvisruokaa. Jos joskus joku kaipaa rauhaa, aikaa itsensa tutkiskelulle ja henkistymista, niin en ihan heti keksi parempaa paikaa.



Hostel Ubud, tosi kivaa porukkaa ja hyva hostelli. Lukuunottamatta sankyluteita.. Ei muutakun hulluna otokkakarkotetta illalla, eivat ainakaan mua purreet. Muuten hotelli oli yks siisteimmista missa oon ollut, ja joka aamu ja ilta hotellin tyontekijat suihkutti ludekarkotteella patjatkin. 


Tytot kookoksella. Mikaan ei virkista niin hyvin taalla paahteessa kun jaakylma kookosvesi!
















Meidan portinvartija




Hostellin keittiossa ne sen tietaa.


Monkey Forest


Hetki ennen suurta tragediaa. Muutaman sekuntin kuluttua tasta rauhallisesta hetkesta tan kaiffari hyokkas mun kimppuun ja koitti ottaa kameran mun kadesta. Raivokkaasti hampaat esilla roikkui mun kadessa ja yritti purra. Ihan pikkusen tuli paniikki, onneks siina oli porukkaa jotka auttoi. Olin ihan varma etta sain jonkun rabieksen ja menin heti ensiapuun, mutta sita miesta lahinna nauratti mun pikkunen jalki kadessa. Kylla se senkin putsas ja desinfioi, varmaan aatteli etta olin niin paniikissa etta pakko jotain teha. Loput kuvat oliki talta paivalta ihan tarahtaneita kun mun kadet ja jalat tarisi ihan hulluna kun saikahdin niin paljon. Todella hieno keksinto antaa turistien ruokkia naita taalla puistossa, niista on tullut ihan hulluja. Hyppii lastenkin kimppuun ja koittaa vieda kaiken kasista toivoen etta olis jotain syotavaa.


Water Temple






Riisipeltoja. Naita muuten riitti. Vahan varovasti menin tonne kavelemaan, kun ajattelin, etta joku kaarme kohta hyokkaa kimppuun. Ei onneks nakynyt yhtaan.




Valipalaa


Kaverikuva. En tiia, vahan jotenkin nayttaa akaselta, ei varmaan tykanny kun haisin niin hikiselta.


Lounaalla ekohippipaikassa. Soin kylla mun elamani terveellisimmat ruoat Ubudissa.

Ubudista lahdin kohti satamaa ja Gili Trawangan -saarta. Ajattelin, etta Gili T on niin pieni etten kauaa siella viihdy, mutta kuitenkin olin kuullut paikasta paljon hyvaa. En osannut paattaa ihan tarkkaan paivamaaria lippuun, mutta onneksi ei tarvinnutkaan, kun samalla hinnalla sai ostaa avoimen lipun, jolla voi tulla takasin millon haluaa. Lippu maksoi 500 000 indonesian rupiaa, eli n. 35 euroa. Lippu sisaltaa kuljetuksen Ubudista Padangbain satamaan, menopaluu venematkan pikaveneella Gilille ja takaisin, seka kuljetuksen takaisin Kutalle. Ihan hyva paketti siis! 

Mua oltiin etukateen varotettu, etta pikavenekyyti saattaa olla ihan kamala, mutta ei se ollut. Meidan pikavene oli ihan hullun iso, n. 100 paikkainen ja siella istuttiin sisalla, ei kannella. Vene naytti sisalta vahan niinkun erikoislevealta junalta, molemmin puolin kaytavaa oli nelja vierekkaista penkkia. Vene ei ees heilunut mitenkaan erikoisen paljon, ja tuntuu etta otin turhaan matkapahoinvointilaakkeet. Nukahdan muutenkin aina lahes valittomasti kun matkusta autossa, junassa, missa vaan, ja nyt nuo laakkeet viela lisas vasymysta. Taidettiin olla viela satamassa kiinni kun aloin jo pilkkimaan..

Saarelle saavuttuani hyppasin laivasta valkoiselle, polttavan kuumalle hiekalle ja lahdin suunnistamaan kohti mun majoitusta, Home Stay Tralalaa. Paikka oli aikalailla keskella saarta, joten ilman viilentavaa merituulta siella oli aivan tuskasen kuuma. Ekaa kertaa koko matkalla jouduin myos kayttamaan moskiittoverkkoa, koska hyttysia oli ihan sikana. 


Tallasella Speed Boatilla matkustin saarelle



Hostellin pikkupennut


Ekana iltana lahdin rantakadulle (=saaren ainoa isompi katu) syomaan. Kuulin yhdesta baarista livemusiikkia ja paatin menna yksille. Baarissa soitti paikallinen reggaebandi, ja siella istui n. 20 rasta- tai afrotukkasta tyyppia kuuntelemassa. Ne pyys mut heidan kanssaan istumaan, ja vahan eparoin, mutta koska porukassa oli myos kaks lansimaalaisen nakoista tyyppia, niin aattelin rohkaistua olemaan sosiaalinen. Toinen lansimaalaisen nakonen tyyppi oli kotoisin New Yorkista, ja hanen vanhempansa ovat suomalaisia. Kari oli tullu saarelle viikoks, pariks, mutta se oli viime marraskuussa.. Oli ihan mahtava ilta, istuskeltiin ja jammailtiin. Porukka oli tosi mukavaa, ja olin tosi ilonen etta menin heidan kanssaan istumaan, koska tutustuin siihen bandiin ja niiden kavereihin, ja hengasin heidan kanssaan myos muinakin paivina. 

Seuraavina paivina lahinna makoilin rantsussa ja iltaisin auringon laskettua menin syomaan ja hengailemaan uusien tuttavien kanssa. Saarella on iso tori, jossa toimii aina illasta yohon Night Market. Siella on tosi paljon erilaisia katuruokakojuja, ja pitkia poytia. Halpa ruoka ja hyva meno houkuttelee sinne melkein kaikki, ja yhtena iltana ihan sattumalta tapasinkin yhden tyton, Congin, johon tutustuin jo aiemmin Ubudissa. 


Night Market

Ja siitahan se sitten lahti. Kanadalainen Cong asui samassa dormihuomeessa norjalaisen Iriksen kanssa. Sen illan jalkeen oltiinkin sitten koko ajan yhdessa. Paivat hengailtiin rannoilla, kaytiin pyorailemassa ja snorklailemassa. Oli ihan hassua, etta kolme niin saman henkista tyttoa eri puolilta maailmaa sattui vaan tapaamaan ja sitten yhtakkia oltiin ja juteltiin, kun oltais aina oltu ystavia. Matkailun ylivoimaisesti paras asia! <3

Saaren ymparilla oleva meri on ihan mieleton. Niin puhdasta ja kirkasta vetta, ja ihan hulluna erilaisia lajeja vedessa. Me ei onnistuttu nakemaan kilppareita, vaikka niitakin kuulemma on paljon. Sen sijaan nahtiin kaiken maailman omituisia kaloja ja Cong paasi sukeltamaan haiden kanssa!









Puhelin umpiopussissa oli ihan toimiva muttei kovinkaan tarkka. Silti tasta ehka huomaa, kuinka upeat kirkkaat korallivedet Gilia ymparoi!


Patrik Tahtonen ystavineen




Auringonlasku


Ei yhtaan hullumpaa!


Kookoksella ja lounaalla Iriksen ja Congin kanssa


Kauaa ei mennyt kun koko saaren polki ympari. Meilla meni kyllakin melkein koko paiva, kun jatkuvasti pysahdyttiin snorklailemaan.


Snorkkeli suuhun ja menoks!




Kilppareita ei nahty vedessa, mutta kyllakin tallasessa kasvatusakvaariossa.


Aina on hyva olla suunnitelma




Hostellin kattobaarissa


Mutta ne illat, ne illat. Saarella on joka ilta isot bileet jossain. Yleensa alkuillasta soitti reggaebandi tai oltiin beer pong -paikassa ja loppuillasta oli enemman yokerhobileet. Siihenhan se sitten meni, etta nukkuminen tapahtui paivalla rannalla, koska yolla ei ehtinyt. Yoelamasta mulla ei sattuneesta syysta oo paljoakaan kuvia (niin iska, siita syysta koska mun kameralla ei saa yolla hyvia kuvia!), mutta muutaman hassun videon loysin.



video
Sama Sama Reggae Bar



video
Silent Party, juuri niin outoa kun milta kuulostaa. Kaikilla on siis kuulokkeet paassa joista tulee musiikkia. Jokainen voi itse valita, mita DJ:ta kuuntelee, joten tosi sekalaista karaokelaulantaa kuului :D



video

Rantabileet


Mun piti eka lahtea saarelta perjantaina, mutta koska saarella oli aina vaan hyva keli sadekaudesta huolimatta (yhtena paivana satoi noin seitseman pisaraa), paatin olla vahan pidempaan. Vaihdoin vaan toiseen hotelliin rantakadulle, halvempaan paikkaan Home Stay Jessicaan ja paatin olla pari yota, sunnuntaihin saakka. No sunnuntaina sit aattelin, etta eeeei viela, huomenna sitten, ihan viimistaan. Kavin varaamassa jo venelipunkin maanantaiaamulle, etta olis pakko lahtea. No maanantaiaamuna sitten tunnin unien jalkeen kommin venetoimistoon ja siirsin viela paivalla. Ei mikaan ihme, etta saarella myydaan paitoja, joissa lukee "I'm leaving tomorrow. (Yeah, right.) I'm not drinking anymore. (Yeaaaah, right.)".

No tiistaiaamuna oli pakko lahtea, koska halusin viela ehtia Kutalle surffaamaan, ja lentokin ois jo pian. Ihan maailman tyhminta oli lahtea.

Gili Trawangan oli laimeista etukateisodotuksista huolimatta ehkapa koko reissun paras paikka. Tapasin siella niin upeita ihmisia, rannat oli aivan mielettoman kauniita ja puhtaita, ja joka paiva oli koko ajan kaikkea tekemista enemman kuin ehti tehdakaan. Kaikki muutkin paikat on olleet huippuja ja joka paikassa oisin mielellani viettanyt kauemmin aikaa, mutta Gili T oli eka paikka, jota jain oikeasti todella kaipaamaan heti sielta lahdettyani. 

Kutalla sitten vahan jopa maltoin kierrella kaupoissa, mutta paras ja odotetuin juttu oli surffaus! Menin Legianin rantaan, koska se on vahan puhtaampi kun roskavuorena tunnettu Kuta. Ranta on taynna paikallisia surffipoikia, jotka tarjoaa opetusta. Sovin, etta maksan 250 000 rupiaa eli noin 17-18 euroa, ja saan niin paljon opetusta kun tarviin ja jaksan. Taalla on myos ihan isoja surffikouluja, kuten Rip Curl, mutta niissa tunnit onkin sitten ihan superkalliita. 

Kaksi tuntia olin opettajan kanssa ja yhden tunnin surffasin ihan itse. Ihan huippua! Mulla oli lautana sellanen soft board, mika on aika iso ja silla on helppo seisoa. Oon ihan kakka esim lumilautailussa, mutta taalla pystyin jo seisomaan laudalla viidennella yrityksella! Ihan alyton onnistumisen tunne! Talla harjoittelulla mun surffaus ei viela nayta kovin coolilta enka osaa kunnolla edes kaantya, mutta pysympa ainakin pystyssa ja paasen rantaan saakka! ;) Mulla on nyt sormet ja kyynerpaat ihan palorakkuloilla, kun tuo lauta on niin karhea. Naamakin paloi oikein kunnolla, ehka vikaa kertaa moneen kuukauteen. Silti se oli sen arvoista!





Huomenna lennan Singaporen kautta Mumbaihin, jossa vietan matkan vikat paivat, ja sitten vissiin palellun Suomessa. En voi uskoa etta taa loppuu nyt! Miten ikina selvian normiarjesta Suomessa, en oo moneen viikkoon tiennyt mika paiva on ja yhtakkia pitaa taas laittaa vaatteet paalle kun lahtee ulos. Hyi yok!



♥ Minski, haikeana aurinkoa hyvastellen