Sivut

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Miksi kaikki kiva aina loppuu?

Nyt se on sitten ohi, en voi uskoa. On tosi epätodellinen olo, oonko edes ollutkaan koko reissussa? Tuntuu, että mikään ei oo muuttunut, ihan kun en oliskaan ollu poissa. Toisaalta kun taas mietin vaikka Nepalia, niin tuntuu, että siitä on jo monta kuukautta, kun niitä katuja tallasin. 

Viimeiset päivät reissussa olivat kyllä aika erikoiset. Lentokoneessa matkalla Balilta Singaporeen istuin suomalaispariskunnan vieressä, ja hetken juteltuamme selvisi, että asutaan noin 10 kilometrin päässä toisistamme täällä Suomessa. Ihan pikkusen hämmentävää. 

Mulla oli tarkoituksena, että yövyn ihan vaan lentokentällä Mumbaissa. Saavuin sinne kuitenkin niin myöhään, eikä mulla ollu paljoa rupiota jäljellä enkä jaksanut niitä enää mennä vaihtamaan. No lentokentällä selvis, että sinne en voisi jäädä, kun mun lentoon oli aikaa yli 12 tuntia. Vähän mietin, että mitäs nyt. Kellon oli vähän yli 11 illalla, ja pikkasen arvelutti yksin taksikyytiin meneminen siihen aikaan. Lentokentän nettikin sitten kaatui sopivasti, mutta onneksi kuitenkin perustekstarin kulkee, ja sain yhteyden Mumbaikaveriin. Gufran pelasti jälleen, hän haki mut kentältä ja vei syömään.

Ravintola oli aika hämmentävä. Sisään mentiin keittiön kautta, ja se oli vähän niinkun autotallin oloinen pikkuhuone. Paikka oli täynnä taksikuskeja, olin ainoa nainen ja Gufranin mukaan mun valkonen tukka oikein loisti siellä mustien tukkien joukossa. Ruoka oli kuitenkin aivan sairaan hyvää (jälleen), ja se oli tärkeintä se. 

Seuraavaksi piti vähän miettiä, että missä mä sitten oikein nukun. Gufran sanoi, että on järjestänyt jo kaiken, ja niinpä olikin. Mentiin hänen kaverinsa hostelliin, jossa jaoin huoneen yhden ihan mahtavan sudanilaisen tyypin kanssa. Koska "jouduin" jakamaan huoneen ja koska omistaja oli Gufranin kaveri, multa ei hyväksytty mitään maksua tosta yöstä. Että se, joka sanoo intialaisten olevan tylyjä ja epäkohteliaita, voi ihan hiljaa vaan poistua takavasemmalle. Musta tuntui ihan nololta olla pummina siellä yötä, mutta nää tyypit sanoi, että oon siellä heidän vieraanaan, en turistina. Ihan uskomatonta. 

Nukuin sellaset kevyet 12 tunnin unet heräämättä kertaakaan, oli aika pirtsakka olo aamulla. Olin kuulemma nukahtanut illalla kesken lauseen, että vissiin tarpeeseen tuli nuo unet. Sudanilainen Alser vei mut aamupalalle viereiseen ravintolaan. Tarjoilijan kysyessä juomia Alser kysyi multa, että otanko kaljan. No, vika lomapäivä, niin voihan sen kaljallakin alottaa. 

Ihanaa palata takaisin tuttuun, kauniiseen ja kiireiseen Mumbaihin!


Aamupalaa, ihan niinkun ruokaympyräkin sen opettaa


Aamupalan jälkeen lähdettiin Gufranin kanssa Dharavin slummeihin, koska halusin vikana päivänä päästä vielä hetkeksi oikein syvälle Intian olemukseen. Mietin taas, että tekee kyllä niin hyvää mulle nähdä se paikka, saa vähän perspektiiviä omaan elämään. 

Mentiin Dharaviin paikallisjunalla. Teki mieli tanssia Jai Ho:ta täällä Viktoria Teminuksessa, mutta oli kiire junaan. Harmi.


Junassa on tunnelmaa. Hetki tän kuvanoton jälkeen juna oli niin täynnä etten voinut ees liikuttaa mun käsiä, joten ei ollu mitään toivoakaan ottaa siitä tungoksesta kuvaa. Gufran kuitenkin sanoi, että näin päivällä junissa ei vielä oo paljoakaan ruuhkaa, mutta ilta-aikaan junalla kulkeminen on ihan "oh my god". 

Mammat rivissä






video
Vietettiin päivää myös Gufranin siskon perheen kotona. Syötiin, juotiin teetä ja leikittiin lasten kanssa. 
Ihanat pikkuipanat! :)


Tässäkin on monen koti.


Vähän kontrastia. 25 miljoonan ihmisen slummikotien takana hulppeat pilvenpiirtäjät miljoona-asuntoineen, joihin vain muutamalla intialaisella on varaa. 








Aurinko laskee slummien taa. Hyvää yötä Intia :)


Illalla ajattelin, että meen sinne lentoasemalle seuraavaksi yöksi nukkumaan, kun neljältä aamulla pitää mennä tekemään kuitenkin check in. No pojilla oli vähän toiset suunnitelmat, ei menty sitten lentokentälle. Mentiin baariin. Mun uusi baarityyli alkaa vissiin olemaan urheilurintsikat-urheilutoppi-alibabahousut-sandaalit -muotia, ai että. Ja siis joillain oli siellä baarissa ihan mekko päällä, ja kaikilla muilla tytöillä oli ainaski korkkarit paitsi mulla. No, eipä ollu ainakaan sukkia sandaaleissa mulla. Vyölaukku kyllä oli. 

Ekaksi suunnattiin Blue Frog -nimiseen paikkaan, joka olikin aikamoinen klubi. DJ soitti sellasta trance - teknomusaa, ei yhtään mun makuun, mutta porukkaa oli paljon, ja samaan baariin oli eksynyt sellanen kymmenen hengen ranskalaisvaihtariporukkakin, joiden kanssa viihdyin hyvin. Gufranin tuttu oli siellä töissä, ja saatiin siltä ilmaisia juomalippuja, joten teknomusakin sitten menetteli. Blue Frog kuitenkin meni kiinni jo joskus yhden jälkeen, joten jatkettiin porukalla matkaa toiselle klubille, jossa olin ollut jo aiemminkin. Ihan hyvä tapa kuluttaa aikaa, mutta kieltämättä pikkasen oli omituista sitten neljältä mennä lentokentälle suoraan baarista..

Lentokoneessa mun vieressä istui sellanen tosi tyylikäs pukumies, ja ajattelin, että vitsi en oo moneen kuukauteen haistanut, että kukaan tuoksuisi niin hyvältä kun tää mun vieruskaveri. Samalla myöskin tajusin, että ite en varmaan tuoksunut kovastikaan kukkasilta parin vuorokauden matkustamisen, slummipäivän ja baari-illan jälkeen. 



Näin hauskaa mulla oli. 


Lentokentällä kohtasin pienen uskonnollisen konfliktin. Mun vieressä oleva hindunainen aivasti, ja sanoin sille automaattisesti, että "bless you". Sitten noin kahden sekunnin päästä tajusin, että eihän nyt hitto hindulle voin niin sanoa! Vai voiko, eiks se oo vaan kristittyjen juttu? No hoidin tilanteen loppuun perisuomalaiseen tapaan, poistuin tilanteesta välittömästi katse tiukasti maahan luotuna.

Suomeen saavuttuani ristin sormet, että mun rinkka tulisi perille, koska mulla oli edelleen pelkät sandaalit jalassa ja toppi päällä. Tuli se! Ja nyt voin riemuita, että mun rinkka ei kadonnut kertaakaan koko reissussa! Iso peukku kaikille lentoyhtiöille.

Hyvää Ystävänpäivää Turkish Airlinesiltä :)


Welcome to Finland


Oli ihan todella outoa käydä tänään hoitamassa asioita keskustassa. Kun astuin ovesta ulos, en meinannuut saada henkeä. Mun keuhkot vaan jääty samantien. Ja sitten mun netti vaan toimii koko ajan, pystyin bussissakin käyttämään facebookia. Totesin myös, että pliis älkää päästäkö mua auton rattiin ihan hetkeen vielä. Mietin tänään varmaan puoli tuntia, että kumpaan suuntaan liikenneympyrä kierretään täällä. Enkä meinannu ikinä muistaa, että täällä liikennevalot tosiaan tarkottaa jotakin. Viimeks kun kävin kaupassa, ostin vettä intialaisesta katukioskista ruttuisella setelillä ruttuiselta vanhalta sedältä. Tänään kun kävin kaupassa, oli kassatäti vaihtunut robottiääniseen itsepalvelukassaan, jota en osannut käyttää ja se vaan komenteli mua pelottavalla robottiäänellä. Mitä hittoa! 

Nyt villasukat jalassa, naama jäässä on vaan pakko alkaa asettumaan arkeen. Asunnon etsiminen, gradu, muut kouluhommat, töiden haku.. Ai että kun on rentouttavaa taas olla täällä. 

Ei vaan. En malta odottaa, että huomenna pääsen vihdoin kotiin äitin ja iskän luo, ihanaa! Aion pussailla mun koiria ainakin kaks päivää taukoamatta. Ja aurinkokin paistoi tänään koko päivän!


♥ Minski, itseään keräillen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti