Brasilia 1/2, Salvador Bahia

Mun kaukorakkaus Brasiliaa kohtaan alkoi, kun olin noin 8-vuotias. En seurannut jalkapalloa, mutta ihastuin keltapaitaiseen pelaajaan numero 9 niin tulisesti kuin vain 8-vuotias voi. Pelaaja oli Ronaldo, eikä suinkaan tää nuorempi portugalilainen, vaan aito ja alkuperäinen brasilialainen. Se, josta sittemmin tuli vähän isoluinen. Jeeeep let's never talk about this again. 

Ei siis ihme, että päätös Brasiliaan lähdöstä syntyi hyvin pikaisesti. Tuli tilaisuus ja siihen tartuin. Ja melko samantien tartuin myös passiin ja lentokoneen käsinojiin. 

Rioon saapuminen oli jo sinällään aikamoinen elämys. Kaupungin yllä myrskysi ja salamoi, oli aika huikeaa lasketella sankan pilviverhon läpi salamoinnin keskellä. Kun lentokone laskeutui pilvien alapuolelle, sää rauhoittui yhtäkkiä, ja mun sydän meinasi pakahtua. Miten valtava, mielettömän kaunis kaupunki! Meni ihan tunteisiin ja meinasin tirauttaa vähän onnenkyyneliä, mutta en sitten kuitenkaan. 

Riosta jatkoin vielä muutaman tunnin jatkolennolla Salvadoriin, jossa mun kaveri perheineen odotteli. Perillä olin paikallista aikaa noin yhdeltä yöllä, mikä tarkoittaa siis Suomen ajassa n. klo 6 aamulla. Voitte uskoa, että olin aivan sekasin, sisäinen ja ulkoinen kello kävi sotaa, mun aivot oli ihan solmussa ja meinasin nukahtaa kesken puhumisen. 

Seuraavan viikon ajan pääsin tutustumaan upeaan Salvadorin kaupunkiin. Salvador on ihanan värikäs ja eläväinen. Vaikka populaa on Salvadorissa reilut 2,5 miljoonaa, tässä rennossa ja kiireettömässä meinigissä väenpaljoutta ei juuri huomaa muualla kuin liikenteessä. Lämpöä riitti; mittari näytti öisin reilua 30 astetta, ja päivisin elohopea kipusi jopa yli 35 asteen, mikä tuntui aiheuttavan paikallisillakin pientä viiksihikeä.

Kaupungin keskusta, Pelourinho, on tosi kaunis. Sen lähistöllä on parhaat shoppailumahdollisuudet, mutta jo pelkästään maisemien, rakennusten ja ihmisten katselemiseen saa kulutettua monta päivää. 

Paikallisten ylpeys Pelourinhossa on Michael Jacksonin muistopytinki. Tämä siis sen vuoksi, että kyseisillä kujilla on kuvattu Maikkelin "They don't care about us" -musiikkivideo. 

Salvador on pelkkää mäkeä. Ei ole sattumaa, että paikallisten jalka- ja pakaralihaksisto on erittäin hyvin kehittynyttä. Ylämäkeä hikoillen ylös, seuraavaa mäkeä kierien alas. Tämä Salvadorin maamerkki, Elevador Lacerda, tuo kolmessakymmenessä sekunnissa alas Pelourinholta merenpinnan tasalle.

Satamasta löytyy Mercado Modelo, joka satamasijaintinsa vuoksi on aina ollut hyvä markkinapaikka. Ylimpien kerrosten toimiessa karja- ja ruokamarkkinoina, pohjakerroksessa myytiin aikoinaan orjia. Nykyään halli toimii turistikauppiaiden basaarina.

Pääsin myös tutustumaan pienen ajomatkan päässä olevalla Praia do Forte -rantaan ja siellä sijaitsevaan Tamar Sea Turtle Projectiin, eli merikilpikonnien suojelu- ja tutkimuskeskukseen. Keskuksen tehtävä on auttaa vaarantuneita merikilpikonnalajeja selviytymään ja elpymään. Keskuksessa oli myös muutamia muitakin merieläimiä, kuten vasarahaita ja rauskuja. 

Näiden häkkien tehtävänä on suojata kilppareiden munia petoeläimiltä ja rantaa käyttäviltä ihmisiltä.

Käytiin tietysti myös paistattelemassa päivää Porto da Barra -rannalla..

..ja sen jälkeen voin lämpimästi suositella todella korkeita suojakertoimia tonne päiväntasaajan suunnalle.

Pelourinho on kuuluisa katubileistään, ja niin mekin suunnattiin sinne sambarytmien humuun. No eihän se menny ihan niinkun Strömssössä, mutta menipä kuitenkin. Jouduttiin nimittäin renkaanvaihtopuuhiin heti lähtömetreillä.

Ready to block party!
Suomalainen tyylilleen uskollisena, sandaalit jalassa. 

Eihän se ole ilta eikä mikhään jos ei yhtä auton rengasta tarvii vaihtaa. ..tai kahta.

Musiikki raikasi! Välillä ei tiennyt, oliko sisällä jossain klubilla vai ulkona kadulla, mutta juhlijoita ja hyvää fiilistä oli joka puolella! Nurkan takaa tai kujan varrelta paljastui aina uusia livebändejä, juomakojuja tai tanssibattleja.

Kun kerta Brasiliaan asti lähtee, niin jopa kaltaiseni anti-penkkiurheilijan on PAKKO mennä katsomaan jalkapalloa! Mulle lainattiin pelipaita, että sovin joukkoon. Ja olipahan aikamoinen meininki. Kyseessä oli torstai-illan peli, joten ihmisiä oli vain 1/20 siitä, mitä katsomoon mahtui. Ja silti voluumit ja tunnelma oli huimat!

Kannustin tällästa sini-puna-raitatiimiä. Jee hyvä me!

Brasilialainen ruoka oli hyvää, aikalailla sellasta suomalaista kesägrillikamaa, joskin Brasiliassa grillaamisen taito on erikoisen hyvin hanskassa. Syötiin paljon kotiruokaa à la Lucia, ja jonkin verran käytiin ulkona syömässä. Yksi paikallinen erikoisuus oli "syö-niin-paljon-kuin-jaksat -lihabuffet". Näissä paikoissa tietyllä summalla sai syödä niin paljon erilaisia lihoja kuin jaksoi. Tarjoilijat kävivät tarjoilemassa pöytiin muutaman minuutin välein erilaisia vartaita, ja niistä sitten leikattiin pieni siivu. Oli hyvää! Vähän jännitti kun aina ei ihan tiennyt mikä liha oli kyseessä, mutta luulisin syöneeni ainakin nautaa, lammasta ja villisikaa.

Hedelmät oli tuoreita ja niitä oli vaikka minkämoisia. Ne on iso osa paikallisten ruokavaliota, ja itsekin vietin tuolla kuumuudessa päiviä, jolloin ei maistunut muu kuin raikkaat melonit.

Asuin Salvadorissa paikallisen perheen luona, mikä oli hieno kokemus. Jorge ja Lucia olivat superihana host-pariskunta. Lucia on ammatiltaan opettaja ja hän ilmeisesti opiskelee tällä hetkellä lisää. Jorge on töissä Brasilian armeijalla, mikä selittääkin heidän hulppean asuntonsa. Asunto oli hieno kerrostalohuoneisto 20 kerroksisessa talossa, jonka pihalla oli uima-allas. That's the dream! Talo oli ympäröity aidalla ja siellä oli omat vartijat, joten turvallisessa paikassa olin.

Tässä mä vähän mittailen mun tonttia

Jorgen ja tän mun kaverin muu perhe asuu favellassa, mikä tarkoittaa siis Brasilian slummialuetta. Käytiin melkein joka päivä hengailemassa niiden perheen kotona. Koti oli korkea rakennus, joista jokaisessa kerroksessa n. 15 neliömetrin tila oli jaettu kahdeksi huoneeksi. Kerroksia oli yhteensä kolme ja lisäksi oli kattotasanne. Tuo talo oli joka kerta täynnä naapureita ja kavereita, pieni olohuone ja sen kaksi sohvaa vetivät yllättävästi jopa 10-15 henkeä. Perheen kotiin oli aina kiva ja tervetullut olo mennä, ei yhtään tarvinnut miettiä että kehtaako.

Ekan kerran menin favella-alueelle kahdestaan mun kaverin kanssa, ja oli iha pissa housussa, kun jännitti. Olin piilottanut rahat ja puhelimen rahavyöhön ja muutenki varustautunut kun villiin länteen. Mun kaveri nauroi vaan, että ei hätää, hän on asunut koko lapsuutensa siellä ja ei oo mitään vaaraa, voin hyvin ottaa kuvia. Aika pitkään siinä epäröin, mutta lopulta tulin vakuutelluksi ja kaivoin kännykän ja aloin napsimaan kuvia. Kunnes tajusin, että monet nuoret pojat istuivat siellä katujen varsilla aseet käsissä.

Äkkiä sujautin puhelimen piiloon ja olin niin äkänen sille mun kaverille. Jotenkin se ei vaan oo yhtään kartalla eikä tajua. En ymmärrä miten se voi olla sellanen, ei sillä vaan käyny mielessä, että on vähän eri juttu kun tällänen vaalee gringo tulee sinne kuvaamaan keskelle jengejä. Tästä seurauksena sitten Jorge kertoi parin päivän päästä, että jonkun huumejengin jäsen oli käynyt kysymässä niiden perheeltä, että mihin mä aion laittaa niitä kuvia. Vitsi että olin paniikissa. Kuulemma Jorgen perhe on kuitenkin asunut asiellä favellassa kauemmin kun kukaan niistä jengeistä, joten niillä parempi asema siellä ja ne on muutenkin hyvissä väleissä keskenään, että ei ollu mitään vahinkoa sattunut. 

Mutta silti. Säikähdin ihan hulluna ja sanoin mun kaverille pari valittua sanaa aivojen käytöstä. Tottakai oon aina itse vastuussa siitä mitä teen ja mun pitäisi itse osata arvioida tilanteet paremmin. Tässä tapauksessa olin päättänyt, että turvallisuuden vuoksi en tosiaan ota kuvia, vaan olen supervarovainen. Kuitenkin se mun kaveri, jonka pitäisi tietää paremmin, sai mut uskomaan ihan potaskaa, mikä oli käsittämätöntä koska luotin että se tietää vaarat, ja osaa varoa ja varoittaa. Hehe, vieläkin menee ihan tunteisiin.

En enää leiki kohtalollani ja siksi en tänne laita kuvia favellan kaduilta. Ainoastaan pari maisemakuvaa, ja kuvia perheen kotoa uskallan laittaa.

Vasta Riossa kuulin, että Salvadorin favellat on maan pahamaineisimpia just aseiden ja huumekartellien takia. Olipa hyvä etten tienny etukäteen ni en osannu panikoida ja pelätä niin sainkin paljon enemmän irti ;)

Rion seikkailuista seuraavassa postauksessa!

♥ Minski, Salvadorin kuumuudesta