Sivut

tiistai 6. joulukuuta 2016

Suomalainen opettaja

Hyvää Itsenäisyyspäivää! Me juhlistimme sitä pitsalla ja punaviinillä ruotsalais-belgialaisessa pitseriassa - lähimpänä suomalaisuutta mihin täällä pääsimme. Muiden asiakkaiden iloksi kajautimme neljän naisen täydellä keuhkokapasiteetilla Maamme-laulun. Siinä me olimme, eri polkujen johdattamana saman keikkuvan pöydän ympärillä Kambodzan trooppisessa illassa, suomalaiset opettajat.

Suomalainen opettaja. Sanapari, joka minimaalisen kokemukseni perusteella herättää luottamusta siitä, että nyt on ammattitaito läsnä. Joissakin kehittyvien maiden kolkissa tätä titteliä kantava lokeroidaan jopa jonnekin sinne taikurin ja Dalai Laman välimaastoon. Mikä tietysti meitä vaatimattomia suomalaisia nolottaa ja kiusaannuttaa. Mekö muka, verkkareissa tässä nytkin istun ja kirjoitan vanhemmille viestiä, kun taas se Janne-Petteri veti Ottoa nokkaan välitunnilla. Kirjoitan, vaikka tiedän että vastauksena saapuu kirjallisesti muotoiluja keskarinheilutuksia.

Väliaikaisesti ulkosuomalaisena uskallan puhua ammattikunnastani positiiviseen sävyyn, jopa kehaistakin. Sillä Suomen rajojen ulkopuolella kehumisen kulttuurin rönsyillessä vapaana saan luvan kanssa arvostaa tekemäämme työtä, ja sanoa sen ääneen.

Suomalainen opetusalan ammattilanen, varhaiskasvatuksesta korkeakouluun saakka, on kansainvälisesti pedagogiikan ammattilaisten terävintä kärkeä. Kiireen keskellä, paita maalissa, oppilaan polvea laastarilla paikatessakin se on tosiasia, joten kahvimukin kohottaminen kollegan kanssa opettajanhuoneessa on enemmän kuin paikallaan. 

Mutta ei se helppoa ole. Opettaja koittaa rautaisella ammattitaidollaan tehdä parhaansa, mutta samaan aikaan nurkan takaa heitellään kiviä kohti. Kops! Byrokratia ja lomakkeiden täytön aikakausi. Kops! Virheettömät lapset, joille ei ole koskaan sanottu ei. Kops! Virheettömien lasten vanhemmat, jotka eivät ole koskaan sanoneet ei. Kops! Yhteikunnan muuttuvat vaatimukset. Kops! Koulutuksen leikkaukset, jotka tekevät mahdottomaksi yhteiskunnan muuttuville vaatimuksille vastaamisen. Kops! Homekoulu ja krooninen poskiontelotulehdus. Kiviä satelee, eikä niitä voi väistää. Pitää vaan ottaa vastaan mitä tulee.

Siinä on pikkusen ahdas rako toteuttaa luovia pedagogisia ratkaisuja. Ei ole ihme, että yksi jos toinenkin uupuu kutsumusammattinsa äärellä. 

Ja silti se opettaja yrittää. Joka päivä se tulee töihin ja tekee enemmän kuin parhaansa. Antaa itsestään tuhat kertaa enemmän kuin on ikinä työsopimuksessa luvannut. Koska se tietää mihin se voi pystyä, ja kuinka tärkeää työtä se tekee. Se tietää, että sen ammatilla tehdään muut ammatit mahdollisiksi, ja kun se tekee työnsä hyvin, se työ näkyy joka alalla hyvinä ammattilaisina, maailman parhaina. Ja sitä paitsi, jokainen lapsi ja nuori ansaitsee laadukkaan koulutuksen. Siksi se opettaja tekee hommansa sydämellä, vaikka välillä ottaa päähän niin että itkettää. Kai se on sitä suomalaista sisuakin.

Laadukkaan koulutuksen huipputaso ei ole kiveenhakattu eikä se pysy yllä koulutustrendien aalloilla kepeästi surffaillen. Se todettiin jo tänään PISA-tuloksia tarkastellessa. Tiedollisesti pärjäämme kyllä, mutta suurta huolta herättävät sekä tasa-arvo sekä kouluhaluttomuus ja -viihtyvyys. Niihin on satsattava, koska motivaation vaikutus oppimiseen on kiistaton - ja tämä tulee jatkossakin näkymään näissä kumarretuissa PISA-tuloksissa. Koulun täytyy kaikin voimin taistella eriarvoistumista vastaan, olkoon se sitten maantieteelliseen sijaintiin tai sosioekonomisen statukseen perustuvaa. Koulun tehtävä ei missään nimessä ole toimia yleishuvittavana sirkuskarnevaalina, jossa opitaan vain mitä kukin itse haluaa. Sen sijaan mielestäni koulun tehtävä on toimia yleissivistävänä turvasatamana, jossa tuetaan kaikkien oppilaiden sisäisen motivaation rakennusprosessia rajojen ja rakkauden tasapainossa. Ilman muuta uusia tuulia ja muutoksia tarvitaan, jotta kehitys jatkaa kulkuaan. Kunpa vain useammin huomaisimme jo olemassa olevan hyvän, ja pitäisimme siitä kiinni. Tukevasta peruskalliosta on helpompi ponnistaa.

Viime viikkoina otsikoihin on noussut nuorten surullinen leikki: opettajien järjestelmällinen kiusaaminen. Niille opettajien itkettämishaasteeseen osallistuneille tai älypuhelimilla mollaamisvideoita nettiin ladanneille sankareille minulla on sen sijaan pieni ajatusleikki. Entä jos se ärsyttävä tiukkapipo ja sitä edeltäneet aiempien sukupolvien tiukkapipot luokan edessä olisivatkin luovuttaneet, antaneet olla. Entä jos he eivät olisi jo vuosikymmeniä tehneet parastaan jaksamisensa äärirajoilla. Eipä olisi jokaisella kaduntallaajalla välttämättä tänään näpeissään sellaisia taitoja, joilla niitä videoita voisi nettiin ladata. Entä jos Johannes Väänänen tai Steve Jobs olisikin vaan tuumannut että "mitä välii, emmä tätä matikkaa tuu ikinä mihinkään tarttee" ja opettaja olisi vaan kohauttanut olkiaan, että "samapa tuo, ei kuulu mulle". Siinä olisi saattanut jäädä koko älypuhelin poikineen keksimättä. Vähän perspektiiviä siihen touhuun. Opettaja on täällä sinua varten, ei sinua vastaan.

No mutta. Nyt löyhkää sellanen oma kehu koko ammattikunnan puolesta tässä huushollissa, että pakko tuulettaa. 

Mutta niin se vain on, joskus pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Kambodzassa asuessani ja työskennellessäni elän maailmassa, jossa näen päivittäin käytännössä mitä siitä seuraa, kun ammattitaitoisia opetusalantyöntekijöitä ei vain ole. Täällä banaanipuiden varjossa, rutiköyhän valtion uumenissa maailmaa katsellessa huomaa sen kaiken hyvän, mitä meillä siellä Pohjolan taivaan alla on. Ei sitä ole valmiiksi annettu, vaan kaikki on kovalla työllä rakennettu. Siksi minulla on vahva usko kehitysyhteistyöhön. Meillä on jo niin paljon hyvää. Sillä hyvällä voidaan rakentaa paljon hyvää myös sinne, missä sitä kipeästi kaivataan.



♥ Minski, ylpeä suomalaisuudestani

3 kommenttia:

  1. Kiitos Minna terveisistä Keskisuomalaisen kautta! Kyllä on hienoja polkuja suomalaisella opettajalla. Hyvää jatkoa, Timo

    VastaaPoista
  2. No juu, matikan opettelu koulussa... ne joita asia kiinnostaa tajuavat sen melkein itsestään, valitettavasti tällaisia oppilaita on todella vähän. Ja jos se rupeaa kiinnostamaan vasta yläasteella ja ala-aste on löysäilty, voi alustava kiinnostus sammua pohjatiedon puutteeseen. Jobs ei kyllä mikään matikkanero ollut mutta sinnikäs hemmo kumminkin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista