Puolimatkan krouvi

Vapaaehtoisjakso on puolessa välissä, niin se aika vaan hurahtaa. Töihin kuuluu hyvää. Kuluneiden kuukausien aikana olemme luoneet verkostoa ja tehneet töitä hierarkisesti katsottuna "ylemmillä tasoilla". Olemme saaneet kyläpäälliköstä tiimitoverin, ja hänen täyden tukensa meidän ideoille ja ehdotuksille. Täällä systeemi on niin hierarkinen, että kaikkeen toimintaan tarvitaan ylemmän henkilön lupa ja siunaus. Kyläpäällikkö on tämän alueen ylin henkilö, joten hänen innokas ja myönteinen suhtautuminen meidän touhuihin auttaa ihan hirveästi. 

Luottamuksen rakentaminen vie aikaa, mutta on enemmän kuin sen arvoista. Voimme kysyä työtovereiltamme jo oikeastaan miten aroista aiheista tahansa, ja saamme kaunistelemattomia, rehellisiä totuuksia. Viime aikoina meille on alettu puhua esimerkiksi nykyisen pääministerin harjoittaman diktatuurin ihmisoikeuksia törkeästi rikkovista seurauksista, sekä joidenkin tahojen korruptio- ja kavallustouhuista, mitä likasia kuvioita nyt vaan voi kuvitella kehitysmaan koulujen varainhankintaan liittyvän. Tälläiset salaiset mutta ehdottoman tärkeät tiedot ja niiden huomioiminen ovat kultaakin kalliimpia koulun toiminnan kannalta.

Joitakin viikkoja sitten pohdimme toisen kenttäkoulun rehtorin kanssa koulupihan tulvaongelmaa, piha oli kuin valtava uima-allas. Ehdotimme salaojitusta ja veden ohjaamista viereiseen jokeen. Lopulta kävi ilmi, että maahan on itseasiassa jo asennettu muutamia putkia, mutta vettä ei ohjata jokeen, koska putken pää loppuu joenpenkereen yläpäähän, ja veden virtaus saisi penkereen sortumaan ajan kuluessa. Ehdotin jatkoputkea, joka johtaisi veden suoraan jokeen asti. Syitä homman epäonnistumiseen sateli sitä mukaa kun koitin keksiä ratkaisuja. Myöhemmin kuulin, että salaojituksen oli ilmeisesti laittanut alulle henkilö, joka edusti eri puoluetta kuin rehtori, joten hanke oli laitettu jäihin. Siis täysin tähän asiaan liittymättömien poliittisten näkemyserojen vuoksi. Sanoin rehtorille suoraan, että nyt on kyse lapsista, ei politiikasta. Jos koulun piha tulvii, on se paitsi epämiellyttävää, myös vaarallista, koska vesi houkuttelee paikalle käärmeitä.

Liukumäen rotisko ei ollut kovinkaan liukuva, mutta eipähän ainakaan ollut
vauhdikas molskahdus lammikkoon, jota koulun pihaksikin kutsutaan.

Sadekausi on maalannut koulunpihan kuraisen kurjaksi.
Kunhan piha on kuiva ja roskat siivottu, niin eiköhän tämäkin ala muistuttaa koulua! 

Nyt kyläpäällikön tukiessa ideoitamme alkavat hommat etenemään. Koulupihan salaojaputket tosiaan pidennettiin jokeen asti ja piha-alue koitetaan kuivata. Parhaillaan kehittelemme saatavilla olevista kierrätysmateriaaleista opetusvälineitä. Pullonkorkit ja muoviroskat ovat kovassa huudossa. Aiomme myös rakentaa vanhoista autonrenkaista keinuja ja penkkejä. 

Lisäksi tavoitteenamme on saada koulun toimintaa ohjaavaan "School Support Committee" -johtoryhmään mukaan myös naisia, sekä vähintään yksi vanhempien edustaja. Tällä hetkellä kyseinen komitea on lähinnä kahden vanhemman herrasmiehen keskinäinen kuppikunta, jossa jäsenet eivätkä ajatukset ole vaihtuneet vuosikausiin. Edistystä on kuitenkin näköpiirissä, sillä keskustelujen jälkeen ylä- ja alakoulun School Support Committeet on sovittu yhdistettäväksi yhdeksi, molempien koulujen asioita ajavaksi komiteaksi.  Jäseniksi valitaan opettajien lisäksi myös kylän asukkaita, jolloin yhteistyö kasvaa ja koulun asema yhteisössä vahvistuu. Yksi koulupudokkuuden syistä on koulutuksen vähäinen arvostus, joten kyläyhteisön sitouttaminen kouluun, sekä koulun lähestyminen osaksi yhteisöä saattaa auttaa asiaa.

Koulut aukeavat virallisesti ensi viikolla, mutta jo tällä viikolla oppilaita on 
saapunut koululle rekisteröitymään sekä siivoamaan luokkia ja koulun pihaa.

Täällä valtion koulut ovat oppilaille periaatteessa maksuttomia, tietysti koulupukuja, tarvikkeita, kulkemista sekä opettajien lisäopetuspalkkioita lukuunottamatta. Valtio ei kuitenkaan tue kouluja taloudellisesti samanlailla kuten esimerkiksi Suomessa. Tästä johtuen koulut joutuvat itse ratkomaan rahoitusongelmansa. Olemme siis pohtineet myös varainkeruutapoja ja kehitelleet ajatusta esimerkiksi taimien kasvattamisesta ja myynnistä. Ensin oppilaat voisivat maatalous-oppiaineessaan tutkia ja harjoitella kasvien kasvatusta ja viljelysasioita, ja sitten varainkeruumielessä näitä taimia voitaisiin myydä - kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Koulun pihalla on myös tilaa puutarhalle, ehkäpä alamme pehmitellä kyläpäällikköä tälle ajatukselle.. Myös kierrätysmateriaaleista valmistettujen tuotteiden myynti voisi olla mahdollista, jos sellaisten valmistustaidolle vain löytyy koulutusta ja asialle omistautuva opettaja.

Joinakin päivinä aivoriihi on näyttänyt tältä.

Välillä tuntuu, että me ajatellaan tosi naiivisti, voivatko joidenkin ongelmien ratkaisut olla niin itsestäänselviä ja yksinkertaisia, kuin miltä ne tuntuvat meistä? Katossa on reikä - paikataan se. Miksi se siis on edes ongelma, osaavathan nämä fiksut ihmiset täälläkin tuollaisen asian päätellä? Ehkäpä kuitenkin ongelmat ovat olleet liian kauan siinä ihan nenän edessä, ettei niitä oikeastaan enää nähdä. Ja sitten pari ulkomaalaista tulee ja alkaa uusin silmin tiirailemaan ympäristöä ja osoittelemaan niitä reikiä katossa. Joka kerta he kuitenkin ovat hirveän kiitollisia meidän ideoista ja alkavat ihan oikeasti toteuttamaan niitä. Eräs opettaja totesikin kerran, että kuinka hienoa on, että kun tulee ongelma, niin me koitetaan heti ratkaista se, eikä vaan tyydytä siihen että se ongelma nyt vaan on ja sillä sipuli, kuten heillä kuulemma on ollut tapana. Kulttuuriin, totuttuihin tapoihin ja siihen monesti mainittuun hierarkiaan liittyviä monimutkaisia asioita, joita ei auta mennä tuomitsemaan tai arvostelemaan ennen kuin on itse ollut toisen saappaissa. Niin tai näin, ongelmanratkaisutaidot kunniaan!

Pakkausjätettä - muoviroskaa - syntyy täällä aivan valtavasti, kaikki tuotteet on 
supertriplapakattu niin, että avaamiseen tarvitaan vähintäänkin rälläkkä ja sorkkarauta. 
Kierrätys on lapsenkengissä, tämäkin kasa tullaan polttamaan saatteeksi ilmoille.

Meidän uudet työasusteet. Työmatkat taittuvat mopoilla tai skoottereilla, 
joten pääkopan suojaaminen tässä liikenteessä lienee enemmän kuin paikallaan.
Ja onhan noi nyt coolit! Omassani lukee takana "Lucky", ehkäpä se tuo hyvää karmaa.

Jälkimmäinen puolisko tästä työkomennuksesta täyttyykin ääriään myöten erilaisten koulutuspäivien ja workshoppien suunnittelusta ja järjestämisestä. Ensi viikolla alamme järjestää kenttäkouluillamme erilaisia workshoppeja aina kestävästä kehityksestä oppilaskeskeisiin opetusmenetelmiin. Lisäksi koulutamme Kambodzan ensimmäisiä opinto-ohjaajia tulevien opinto-ohjaajien kouluttajiksi. Koulutusten sisällön ja materiaalien tuottaminen vie aikaa ja aivokapasiteettia aivan hurjasti. Mitään ei ole valmiina, ja tiedonhankkiminen tälläisessä ympäristössä on haastavaa. Ympärillä on kuitenkin aivan mahtavat tiimit, joten yksin ei kukaan joudu väkertämään. Rakastan tällaisia haasteita, oma osaaminen venyy silloin tällöin äärirajoille, jolloin myös tapahtuu sitä omaa ammatillista kehittymistä. Kova työ palkitsee, ja sitä paitsi tälläiset hommat ovat hauskoja! 

Että tälläistä täällä. Kovasti työtä ja vähän aikaa, mutta onneksi intoa ja ideoita riittää! Jos mieleen tulee hyviä tai vähemmän hyviä ajatuksia oikeastaan mistä vain, niin otamme mieluusti vastaan! :)

Pari viikkoa sitten juhlittiin Water Festivalia,
ja ilmoille lähetettiin tulilyhtyjä toiveineen. Tunnelmallista!

♥ Minski, työmoodissa

Laos - vuoriston sylissä

Reppureissulomallani vierailin Vietnamin lisäksi kauniissa Laosissa. Päätin olla rohkea ja matkustaa varoitteluista huolimatta Hanoista yöbussilla Luang Prabangin kaupunkiin. Kyseisestä bussimatkasta kerrotut kauhutarinat eivät koskeneet niinkään vaaroja, vaikka niitäkin matkalla varmasti oli metamfetamiinia polttavien rekkakuskien ja pimeiden vuoristoteiden keskellä. Enemmänkin 30 tunnin bussimatkaa paikallisessa yöbussissa varoiteltiin epämukavaksi, ja kehotettiin vakavasti harkitsemaan lentämistä. Vaikka pienissä, aasialaisille mitoitetuissa puolimakuuasentoon käännetyissä penkeissä yö ei ollut se mukavin mahdollinen, ei matka ollut kuitenkaan niin kamala kuin etukäteispuheet olivat antaneet ymmärtää. Ja lopulta matka kestikin vain 25 tuntia! Bussimatka maksaa 45 dollaria, joka on ainakin puolet lentolippua halvempi, joten melkein jopa suosittelisin kokeilemaan tätä vaihtoehtoa upeiden maisemien ja ihan vaan kokemuksen ilosta.

Kolme riviä nukkumispenkkejä kahdessa tasossa,
täällä mä matkasin reilun vuorokauden.

Maisemat oli aika mahtipontiset.

Bussissa oli mun lisäksi neljä muuta ulkomaalaista muiden kyytiläisten ollessa paikallisia. Kolmen ihanan filippiiniläistytön kanssa itseasiassa kaverustuin enenmänkin ja hengailtiin ja retkeiltiin Laosissa yhdessä useampi päivä. Samalla bussilla matkusti myös ranskalainen opiskelija, joka oli päättänyt välivuotenaan lähteä Laosiin elämään munkkina luostarissa. Maailma on kyllä täynnä mitä erilaisempia tarinoita ja matkaajia!

Saavuimme Laosin rajalle puoli kuudelta aamulla. Raja-asema oli melkoisen rähjäinen, esimerkiksi tulli- ja passintarkastusrakennuksesta oli yksi seinä romahtanut kokonaan pois. Koko bussillisen passien ja viisumien pyörittelyyn saatiin hujahtamaan yli kolme tuntia, mutta lopulta matka jatkui.

Luang Prabang on ihana, idyllinen, pieni vuoristokaupunki Mekong-joen varrella. Yhä suurempi määrä reppureissaajia on löytänyt tiensä tänne, mutta massaturismin aika on vielä kaukana. 

Pieniä kujia ja ostoskatuja Mekong-joen varrella.

Buddhalaisuus on vahvasti ja näkyvästi esillä joka puolella.

Katukaupoista löytyy vaikka mitä mielenkiintoista.
Yhtenä iltana pääsin (jouduin) maistamaan myös käärme-skorpioni -viskiä!

Utopia on reppureissaajien ykköshengailupaikka. Päivisin bambumajojen varjossa oli hyvä makoilla ja lukea kirjaa,
iltaisin taas kynttilät ja tulikärpäset loivat rennon ilmapiirin istua iltaa muutamalla oluella.
Ja kuinka siisti baari on sellanen jossa on lentopallokenttä! Kaikki paikat sulkeutuvat lain mukaan klo 11.
Tämän jälkeen vain keilahalli saa olla auki, ja mikäs sen hauskempi tapa jatkaa iltaa kuin yökeilaus!

Yhtenä päivänä lähdettiin filippiinilästen tyttöjen kanssa retkelle Kuang Si:n vesiputoukselle. Vaelsimme mangrovemetsän läpi putouksen huipulle, jossa pääsimme uimaan luonnon omiin uima-altaisiin aivan putouksen reunalle. Ihan mielttömän upea kokemus! Ihan kuin olisi ollut maailman reunalla.

Kuang Si-putoukset

Putousten juurella oli karhujen pelastuskeskus, johon karhuja oli pelastettu
toipumaan esimerkiksi sirkuksista, katuesityksistä tai pienistä häkeistä ihmisten kotoa.

Auringonlasku Phou Si-vuorelta. Upea!

Ei tarvinnut yksinäisyydessä odotella auringonlaskua.

♥ Minski, Laosin lumoissa

Vierailuja ja virkamiehiä

Onpahan aikamoinen työviikko takana. Saimme viime lauantaina lisää väriä arkeen, kun neljä ihanaa leidiä saapui Suomesta vierailulle. Meidän elämää viikon ajan sulostuttivat Lauttasaaren alakoulun rehtori Johanna "ostin vartissa silkkikaupan tyhjäksi" Honkanen-Rihu, Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen dosentti ja lehtori Hannele "maailman miellyttävin puhuja" Cantell, OAJ:n erityisasiantuntija Ritva "kuuluthan liittoon" Semi sekä tietysti meidän Opettajat ilman rajoja yhteyspäällikkö Inka "maailmannainen" Hopsu.

Lauantaina tutustutimme nämä naiset sekä maanjohtaja Saaran meidän kenttäkouluihimme Battambangissa ja sunnuntaina matkustimme Phnom Penhiin. Suomalainen sekalainen seurakuntamme olikin lopulta aika melkoinen, kun edellämainittuun komppaniaan liittyivät myös Kambodzassa opinto-ohjaajien koulutusohjelman kehittänyt Sari, Aasian ohjelmajohtajamme Johanna,  kaksi muuta vapaaehtoistyöntekijäämme sekä tehdastyöläisten ammattiliittoasioita tutkiva väitöskirjailija Anna.

Slorkramin koulurakennusten kunto herätti pohdintaa

Wattamimin remontoidut rakennukset odottavat jo oppilaita. 
Kuva Johanna Honkanen-Rihun puhelimesta.

Illallisella Suomi-neitojen kanssa. 
Kuva Johanna Honkanen-Rihun puhelimesta.

Maanantaille oli sovittu jos jonkinlaisia kokouksia aina opettajankoulutuslaitoksen johtotiimistä maan opetusministerin työryhmään. Tiistai ja keskiviikko hurahtivat Ulkomaanavun järjestämässä Finnish Education Forumissa, jossa sekä suomalaiset että paikalliset puhujat jakoivat kokemuksiaan ja osaamistaan. Erityisesti opinto-ohjaajien koulutusohjelma, paikallisten koulujen kehitystarinat sekä suomalaiset opetusmenetelmät kiinnostivat ja herättivät keskustelua, jopa kansallista tv:tä myöten.

Opettajat ilman rajoja -ohjausryhmä yhdessä maanantain monista tapaamisista

Molempien maiden kansallislauluilla alkanut seminaari oli 
maan tapojen mukaisesti hyvinkin muodollinen ja juhlava. 

Sali täynnä aktiivisia koulutusalan toimijoita

Lounatapaaminen meidän yhteistyöjärjestö PKO:n sekä opetusministeriön avustajan kanssa.

Hannele puhui mm. suomalaisen koulutuksen 
nykysuuntauksista Johannan keskittyessä johtajuuteen.

Kävimme Johannan, Hannelen ja Elinan kanssa vikan illan lasillisilla FCC:sää, 
joka toimi punakhmerien hirmuvallan aikana ranskalaisen lehdistön tukikohtana. 
Kyllähän drinksut maistuivat näissä maisemissa!

Tälläinen värikäs, äänekäs ja toiminnantäyteinen viikko siis takana. Aivotoiminnan äärirajojen kolkuttelun vastapainoksi nauruhermojakin kutiteltiin oikein olan takaa. Niin inspiroivia rouvia, aivan hurja tarmon, toiminnan ja osaamisen määrä! Jo näin lyhyessä ajassa löytyi syvä yhteinen sävel, olisivat saaneet jäädä pidemmäksikin aikaa. Tosin sitten Johanna ei olisi enää millään saanut mahdutettua shoppailujaan matkalaukkuunsa.. 

Ensi viikolla alamme todenteolla suunnitella Kambodzan ensimmäisten opokouluttajien koulutuspäiviä omien workshop-päivien suunnittelun ohella, joten ei tarvitse ainakaan peukaloita pyöritellä. Huh!

Ps. Täältä voit käydä lukemassa vierailijoiden tekstin samaisesta reissusta!


♥ Minski, vapaapäivän tarpeessa

Vietnam - Hanoista Halong Bayhin

Lomallelähtö sujui hyvin pitkälti minunlaiseen tapaan. Kun bussin lähtöön oli enää puoli tuntia, päätin lukita itseni oven ulkopuolelle. Siten, että oven sisäpuolella oleva turvalukko meni kiinni. Joskus yllätän lahjakkuudellani jopa itseni. Kun ei muu auttanut, juoksin äkkiä hakemaan hotellipojan apuun. Ovea ja minua hetken vilkuiltuaan hän kysyi varovasti, "How did you do this, madam?". Sitä en tiedä vielä tänäkään päivänä. Todellista asiakaspalveluhenkeä osoittaen hän sitten murtautui ikkunasta sisään avaamaan oven, ja ehdin kuin ehdinkin bussiin!

Ihana jännitys vatsanpohjassa saavuin Vietnamiin. Matkustin paikallisbussilla lentokentältä Hanoin keskustaan, Old Quarterin kaupunginosaan. Vartin kävelymatka pysäkiltä hotellille venähti reilun tunnin harhailuksi kahdesta kartasta huolimatta, kaikki kadut vaan näyttivät niin samanlaisilta. Onneksi rinkka oli kevyt ja mieli iloinen, niin ei edes haitannut.

Tämä on aina yksi jännittävimmistä hetkistä

Asun reissuillani aina dormihostelleissa jos vain mahdollista, koska sieltä ne matkatoverit löytyy. Hanoissa asuin Hanoi Party Backpackers -hostellissa, joka ei kyllä nimestään ja tarjoamastaan ilmaisesta kaljasta huolimatta ole mikään loputtomien bileiden tyyssija, vaan ihan mahtava majapaikka ja reppureissaajien tukikohta.

Old Quarter on kaunis ja nimensä mukaan vanhaa Vietnamia edustava kaupunginosa. Tykästyin kapeisiin kujiin ja kauniisiin puistoihin. Voisin vaellella näillä kaduilla vaikka kuukauden päivät. Yhtenäkin aamuna lähdin kävellen hieman kauemmas, ajatuksena vuokrata pyörä ja kiertää West Laken ympäri 18 kilometrin lenkki. Pyörää en sitten lopulta löytänyt, mutta päivän päätteeksi huomasin kävelleeni reilun 8 tunnin ajan ympäri Hanoita. Varvassandaaleissa! 

Temple of Literature. Tykkään näiden temppeleiden koristuksista ja yksityiskohdista ihan hirveästi.
Kun katsoo tarkkaan, huomaa että temppelit kertovat vaikka mitä tarinoita

West Lake, suuri ja rauhoittava, varsinkin tytölle tuhansien järvien maasta.
Valitettavasti niin saastunut tämäkin, että kuolleita kaloja kelluskeli roskien seassa.  Surullista.

Me ollaan ymmärretty Suomessa nämä minikalusteet kovin väärin.
Ei ne ole lasten leikkikeittiön sisustusta, vaan päivälliskalusto ihan jokamiehelle ja -naisella.

Ho Hoan Kiem, eli "Palautetun miekan järvi" on puistoineen kaunis ajanviettopaikka.

Ngoc Son -temppeli Ho Hoan Kiem -järvellä

Toinen tiesi mitä teki, toinen meinasi molskahtaa veteen. Kaunis silta on kuitenkin pääasia.

Iltaisin järven vieressä olevat kadut suljettiin autoilta ja pian niistä tuli kirjaimellisesti pelikenttä.

Päästiin Mayan kanssa kokeilemaan tällästä hassua peliä johon liittyy pallon heittoa ja syömäpuikkojen heiluttelua.

Öisin kadut muuttuivat valtavaksi katukeittiömereksi. Parasta paikallista ruokaa, suosittelen!
Oma suosikkini on Pho Bo, vietnamilainen nuudelikeitto.

Riisihattu eli Non la koristi monen katukauppiaan olemusta

Odotin karateliikkeitä tai muita ninjayllätyksiä, mutta hän esittelikin muinaista kirjoitustaitoa.

Varsinkin miehet käyttävät edelleen sotajäämistövaatteita, esimerkiksi sotilaskypärät
olivat löytäneet uusiokäyttönsä mopo- ja pyöräilykypärinä lähes jokaisen vastaantulijan päästä.

Hanoista lähdin yhden yön reissulle Halong Bayhin, joka on listattu myös yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä. Matka Hanoista Halong Bayhin vie n. 3-6 tuntia, riippuen liikenteestä, säästä, kuskin mielialasta ja planeettojen asennosta. Menomatkan matkustin paikallisbussissa, ihan hauska kokemus sekin. Palatessa päädyin sitten monen sattuman kautta kuuden muun reppureissaajan kanssa minivanin kyytiin, mikä oli taas aika ylellinen kyyti.

Halong Bay on pieni, turismilla elävä kyläpahanen. Ensimmäisenä iltana hyppäsin mototaksin kyytiin,  joka lupasi viedä mut näköalavuorelle katsomaan auringonlaskua. Yhtäkkiä kuski pysäytti ja osoitteli pientä hämärää kujaa keskellä ihmisten koteja. Olin vähän epäileväinen, että nytkö se ryöstö tapahtuu. Päätin kuitenkin noudattaa neuvoa ja lähdin seuraamaan kujaa, kulkien välillä selvästi jonkun olohuoneenkin läpi. Lopulta kuja johdatti kuin johdattikin minut polulle, jota sitten kipusin seuraavan tunnin, välillä keposemmin, välillä pystysuoria lohkareita pitkin taiteillen. Jälleen niissä varvassandaaleissa. Mutta usko kun kerron, se enemmän kuin kannatti. En usko että olen koskaan nähnyt mitään niin kaunista, kuin Halong Bay ilta-auringossa kylpien. Kiistatta ansaitsee paikkansa yhtenä maailman seitsemästä ihmeestä. 

Tässä minä mopon kyydissä lähdössä Halong Bayhin, oikein hyvinvoivana edellisillan lastnight -partyjen jäljiltä

Poluksikin kutsuttu vaellusreittini.

Kaupunki korkeuksista katsottuna

Kuulemma tätä kiveä on koskettava, jos on urhoollisesti selvinnyt huipulle saakka. Kevyt hiki ja puna kertonevat jotain tästä pienestä extempore iltalenkistä, maitohapot jaloissa kun eivät kuvassa näy.

Muttä tämä. Ihan mieletön. Miten kaunista täällä maapallolla voikaan olla!
En koskaan kyllästy seikkailemaan, jos saan kokea jotain edes puoliksi näin henkeäsalpaavaa. 

Jälkimauksi Vietnam jätti mausteisen sekoituksen historian havinaa ja hurjaa vauhtia kehittyvän metropolin siemeniä. Sodan jälkien lisäksi katukuvaa värittävät ystävälliset kasvot, jatkuvasti kasvavien reppuselkäisten turistien laumat sekä makuhermoja kutitelevia tuoksuja levittävät katukeittiöt. Omassa pienessä kriitikkokerhossani luovutan maalle tittelin nimeltä 'Indokiinan värikkäin'.


♥ Minski, maailmaa ihastellen