Sivut

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Laos - vuoriston sylissä

Reppureissulomallani vierailin Vietnamin lisäksi kauniissa Laosissa. Päätin olla rohkea ja matkustaa varoitteluista huolimatta Hanoista yöbussilla Luang Prabangin kaupunkiin. Kyseisestä bussimatkasta kerrotut kauhutarinat eivät koskeneet niinkään vaaroja, vaikka niitäkin matkalla varmasti oli metamfetamiinia polttavien rekkakuskien ja pimeiden vuoristoteiden keskellä. Enemmänkin 30 tunnin bussimatkaa paikallisessa yöbussissa varoiteltiin epämukavaksi, ja kehotettiin vakavasti harkitsemaan lentämistä. Vaikka pienissä, aasialaisille mitoitetuissa puolimakuuasentoon käännetyissä penkeissä yö ei ollut se mukavin mahdollinen, ei matka ollut kuitenkaan niin kamala kuin etukäteispuheet olivat antaneet ymmärtää. Ja lopulta matka kestikin vain 25 tuntia! Bussimatka maksaa 45 dollaria, joka on ainakin puolet lentolippua halvempi, joten melkein jopa suosittelisin kokeilemaan tätä vaihtoehtoa upeiden maisemien ja ihan vaan kokemuksen ilosta.


Kolme riviä nukkumispenkkejä kahdessa tasossa,
täällä mä matkasin reilun vuorokauden.

Maisemat oli aika mahtipontiset.

Bussissa oli mun lisäksi neljä muuta ulkomaalaista muiden kyytiläisten ollessa paikallisia. Kolmen ihanan filippiiniläistytön kanssa itseasiassa kaverustuin enenmänkin ja hengailtiin ja retkeiltiin Laosissa yhdessä useampi päivä. Samalla bussilla matkusti myös ranskalainen opiskelija, joka oli päättänyt välivuotenaan lähteä Laosiin elämään munkkina luostarissa. Maailma on kyllä täynnä mitä erilaisempia tarinoita ja matkaajia!

Saavuimme Laosin rajalle puoli kuudelta aamulla. Raja-asema oli melkoisen rähjäinen, esimerkiksi tulli- ja passintarkastusrakennuksesta oli yksi seinä romahtanut kokonaan pois. Koko bussillisen passien ja viisumien pyörittelyyn saatiin hujahtamaan yli kolme tuntia, mutta lopulta matka jatkui.

Luang Prabang on ihana, idyllinen, pieni vuoristokaupunki Mekong-joen varrella. Yhä suurempi määrä reppureissaajia on löytänyt tiensä tänne, mutta massaturismin aika on vielä kaukana. 


Pieniä kujia ja ostoskatuja Mekong-joen varrella.

Buddhalaisuus on vahvasti ja näkyvästi esillä joka puolella.

Katukaupoista löytyy vaikka mitä mielenkiintoista.
Yhtenä iltana pääsin (jouduin) maistamaan myös käärme-skorpioni -viskiä!

Utopia on reppureissaajien ykköshengailupaikka. Päivisin bambumajojen varjossa oli hyvä makoilla ja lukea kirjaa,
iltaisin taas kynttilät ja tulikärpäset loivat rennon ilmapiirin istua iltaa muutamalla oluella.
Ja kuinka siisti baari on sellanen jossa on lentopallokenttä! Kaikki paikat sulkeutuvat lain mukaan klo 11.
Tämän jälkeen vain keilahalli saa olla auki, ja mikäs sen hauskempi tapa jatkaa iltaa kuin yökeilaus!


Yhtenä päivänä lähdettiin filippiinilästen tyttöjen kanssa retkelle Kuang Si:n vesiputoukselle. Vaelsimme mangrovemetsän läpi putouksen huipulle, jossa pääsimme uimaan luonnon omiin uima-altaisiin aivan putouksen reunalle. Ihan mielttömän upea kokemus! Ihan kuin olisi ollut maailman reunalla.


Kuang Si-putoukset

Putousten juurella oli karhujen pelastuskeskus, johon karhuja oli pelastettu
toipumaan esimerkiksi sirkuksista, katuesityksistä tai pienistä häkeistä ihmisten kotoa.

Auringonlasku Phou Si-vuorelta. Upea!

Ei tarvinnut yksinäisyydessä odotella auringonlaskua.


♥ Minski, Laosin lumoissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti