Puolimatkan krouvi

Vapaaehtoisjakso on puolessa välissä, niin se aika vaan hurahtaa. Töihin kuuluu hyvää. Kuluneiden kuukausien aikana olemme luoneet verkostoa ja tehneet töitä hierarkisesti katsottuna "ylemmillä tasoilla". Olemme saaneet kyläpäälliköstä tiimitoverin, ja hänen täyden tukensa meidän ideoille ja ehdotuksille. Täällä systeemi on niin hierarkinen, että kaikkeen toimintaan tarvitaan ylemmän henkilön lupa ja siunaus. Kyläpäällikkö on tämän alueen ylin henkilö, joten hänen innokas ja myönteinen suhtautuminen meidän touhuihin auttaa ihan hirveästi. 

Luottamuksen rakentaminen vie aikaa, mutta on enemmän kuin sen arvoista. Voimme kysyä työtovereiltamme jo oikeastaan miten aroista aiheista tahansa, ja saamme kaunistelemattomia, rehellisiä totuuksia. Viime aikoina meille on alettu puhua esimerkiksi nykyisen pääministerin harjoittaman diktatuurin ihmisoikeuksia törkeästi rikkovista seurauksista, sekä joidenkin tahojen korruptio- ja kavallustouhuista, mitä likasia kuvioita nyt vaan voi kuvitella kehitysmaan koulujen varainhankintaan liittyvän. Tälläiset salaiset mutta ehdottoman tärkeät tiedot ja niiden huomioiminen ovat kultaakin kalliimpia koulun toiminnan kannalta.

Joitakin viikkoja sitten pohdimme toisen kenttäkoulun rehtorin kanssa koulupihan tulvaongelmaa, piha oli kuin valtava uima-allas. Ehdotimme salaojitusta ja veden ohjaamista viereiseen jokeen. Lopulta kävi ilmi, että maahan on itseasiassa jo asennettu muutamia putkia, mutta vettä ei ohjata jokeen, koska putken pää loppuu joenpenkereen yläpäähän, ja veden virtaus saisi penkereen sortumaan ajan kuluessa. Ehdotin jatkoputkea, joka johtaisi veden suoraan jokeen asti. Syitä homman epäonnistumiseen sateli sitä mukaa kun koitin keksiä ratkaisuja. Myöhemmin kuulin, että salaojituksen oli ilmeisesti laittanut alulle henkilö, joka edusti eri puoluetta kuin rehtori, joten hanke oli laitettu jäihin. Siis täysin tähän asiaan liittymättömien poliittisten näkemyserojen vuoksi. Sanoin rehtorille suoraan, että nyt on kyse lapsista, ei politiikasta. Jos koulun piha tulvii, on se paitsi epämiellyttävää, myös vaarallista, koska vesi houkuttelee paikalle käärmeitä.

Liukumäen rotisko ei ollut kovinkaan liukuva, mutta eipähän ainakaan ollut
vauhdikas molskahdus lammikkoon, jota koulun pihaksikin kutsutaan.

Sadekausi on maalannut koulunpihan kuraisen kurjaksi.
Kunhan piha on kuiva ja roskat siivottu, niin eiköhän tämäkin ala muistuttaa koulua! 

Nyt kyläpäällikön tukiessa ideoitamme alkavat hommat etenemään. Koulupihan salaojaputket tosiaan pidennettiin jokeen asti ja piha-alue koitetaan kuivata. Parhaillaan kehittelemme saatavilla olevista kierrätysmateriaaleista opetusvälineitä. Pullonkorkit ja muoviroskat ovat kovassa huudossa. Aiomme myös rakentaa vanhoista autonrenkaista keinuja ja penkkejä. 

Lisäksi tavoitteenamme on saada koulun toimintaa ohjaavaan "School Support Committee" -johtoryhmään mukaan myös naisia, sekä vähintään yksi vanhempien edustaja. Tällä hetkellä kyseinen komitea on lähinnä kahden vanhemman herrasmiehen keskinäinen kuppikunta, jossa jäsenet eivätkä ajatukset ole vaihtuneet vuosikausiin. Edistystä on kuitenkin näköpiirissä, sillä keskustelujen jälkeen ylä- ja alakoulun School Support Committeet on sovittu yhdistettäväksi yhdeksi, molempien koulujen asioita ajavaksi komiteaksi.  Jäseniksi valitaan opettajien lisäksi myös kylän asukkaita, jolloin yhteistyö kasvaa ja koulun asema yhteisössä vahvistuu. Yksi koulupudokkuuden syistä on koulutuksen vähäinen arvostus, joten kyläyhteisön sitouttaminen kouluun, sekä koulun lähestyminen osaksi yhteisöä saattaa auttaa asiaa.

Koulut aukeavat virallisesti ensi viikolla, mutta jo tällä viikolla oppilaita on 
saapunut koululle rekisteröitymään sekä siivoamaan luokkia ja koulun pihaa.

Täällä valtion koulut ovat oppilaille periaatteessa maksuttomia, tietysti koulupukuja, tarvikkeita, kulkemista sekä opettajien lisäopetuspalkkioita lukuunottamatta. Valtio ei kuitenkaan tue kouluja taloudellisesti samanlailla kuten esimerkiksi Suomessa. Tästä johtuen koulut joutuvat itse ratkomaan rahoitusongelmansa. Olemme siis pohtineet myös varainkeruutapoja ja kehitelleet ajatusta esimerkiksi taimien kasvattamisesta ja myynnistä. Ensin oppilaat voisivat maatalous-oppiaineessaan tutkia ja harjoitella kasvien kasvatusta ja viljelysasioita, ja sitten varainkeruumielessä näitä taimia voitaisiin myydä - kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Koulun pihalla on myös tilaa puutarhalle, ehkäpä alamme pehmitellä kyläpäällikköä tälle ajatukselle.. Myös kierrätysmateriaaleista valmistettujen tuotteiden myynti voisi olla mahdollista, jos sellaisten valmistustaidolle vain löytyy koulutusta ja asialle omistautuva opettaja.

Joinakin päivinä aivoriihi on näyttänyt tältä.

Välillä tuntuu, että me ajatellaan tosi naiivisti, voivatko joidenkin ongelmien ratkaisut olla niin itsestäänselviä ja yksinkertaisia, kuin miltä ne tuntuvat meistä? Katossa on reikä - paikataan se. Miksi se siis on edes ongelma, osaavathan nämä fiksut ihmiset täälläkin tuollaisen asian päätellä? Ehkäpä kuitenkin ongelmat ovat olleet liian kauan siinä ihan nenän edessä, ettei niitä oikeastaan enää nähdä. Ja sitten pari ulkomaalaista tulee ja alkaa uusin silmin tiirailemaan ympäristöä ja osoittelemaan niitä reikiä katossa. Joka kerta he kuitenkin ovat hirveän kiitollisia meidän ideoista ja alkavat ihan oikeasti toteuttamaan niitä. Eräs opettaja totesikin kerran, että kuinka hienoa on, että kun tulee ongelma, niin me koitetaan heti ratkaista se, eikä vaan tyydytä siihen että se ongelma nyt vaan on ja sillä sipuli, kuten heillä kuulemma on ollut tapana. Kulttuuriin, totuttuihin tapoihin ja siihen monesti mainittuun hierarkiaan liittyviä monimutkaisia asioita, joita ei auta mennä tuomitsemaan tai arvostelemaan ennen kuin on itse ollut toisen saappaissa. Niin tai näin, ongelmanratkaisutaidot kunniaan!

Pakkausjätettä - muoviroskaa - syntyy täällä aivan valtavasti, kaikki tuotteet on 
supertriplapakattu niin, että avaamiseen tarvitaan vähintäänkin rälläkkä ja sorkkarauta. 
Kierrätys on lapsenkengissä, tämäkin kasa tullaan polttamaan saatteeksi ilmoille.

Meidän uudet työasusteet. Työmatkat taittuvat mopoilla tai skoottereilla, 
joten pääkopan suojaaminen tässä liikenteessä lienee enemmän kuin paikallaan.
Ja onhan noi nyt coolit! Omassani lukee takana "Lucky", ehkäpä se tuo hyvää karmaa.

Jälkimmäinen puolisko tästä työkomennuksesta täyttyykin ääriään myöten erilaisten koulutuspäivien ja workshoppien suunnittelusta ja järjestämisestä. Ensi viikolla alamme järjestää kenttäkouluillamme erilaisia workshoppeja aina kestävästä kehityksestä oppilaskeskeisiin opetusmenetelmiin. Lisäksi koulutamme Kambodzan ensimmäisiä opinto-ohjaajia tulevien opinto-ohjaajien kouluttajiksi. Koulutusten sisällön ja materiaalien tuottaminen vie aikaa ja aivokapasiteettia aivan hurjasti. Mitään ei ole valmiina, ja tiedonhankkiminen tälläisessä ympäristössä on haastavaa. Ympärillä on kuitenkin aivan mahtavat tiimit, joten yksin ei kukaan joudu väkertämään. Rakastan tällaisia haasteita, oma osaaminen venyy silloin tällöin äärirajoille, jolloin myös tapahtuu sitä omaa ammatillista kehittymistä. Kova työ palkitsee, ja sitä paitsi tälläiset hommat ovat hauskoja! 

Että tälläistä täällä. Kovasti työtä ja vähän aikaa, mutta onneksi intoa ja ideoita riittää! Jos mieleen tulee hyviä tai vähemmän hyviä ajatuksia oikeastaan mistä vain, niin otamme mieluusti vastaan! :)

Pari viikkoa sitten juhlittiin Water Festivalia,
ja ilmoille lähetettiin tulilyhtyjä toiveineen. Tunnelmallista!

♥ Minski, työmoodissa