Sivut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Malesia - sademetsaa ja suurkaupunkia

Lensin perjantai-lauantai välisenä yönä Kathmandusta Kuala Lumpurin kautta Sandakaniin, Borneolle. Matka kesti vaihtoineen noin 10 tuntia, ei siis ollenkaan paha. Paitsi että mulla oli kauhea flunssa, poskiontelotulehdus ja vissiin kuumetta, niin oli kyllä ihan kamalat lennot. Laskeutumisissa tuntui, että vasen puoli naamasta poksahtaa.

Neljan aikaa yolla pikkusen houkutti tama paikka maenlaskuun Kuala Lumpurin lentokentalla.




Perille päästyäni kuuma ja kostea ilma iski vastaan, pakko oli kuoriutua kerrospukeutumisesta ja vaihtaa kesävaatteisiin. Hyppäsin lentokenttätaksiin ja tulin suoraan hotellille, joka sijaitsee tässä Sandakanin pienen kylän satamassa.

En kyllä asu mitenkään keskellä viidakkoa, kun tossa vieressä on hulppea Sheraton -hotelli ja nurkan takana Mäkkäri. Muutenkin tää paikka on tosi siisti, ja Intian ja Nepalin jälkeen tosi nykyaikainen. Melkeen niinkun Suomessa olis, laatikkokerrostaloja, siistit asfalttikadut, hienoja autoja ja ihan länsimaisen olosia kauppoja ja ravintoloita. Oisin ehkä odottanut vähän aasialaisempaa menoa.






Viidakko alkaa heti siita, mihin kaupunki loppuu


Ulkoilma tuntui kun olis ollut saunassa koko ajan. Ekana päivänä sitten tietty meikämandoliini hilpas ulos pienissä farkkushortseissa ja topissa. Parin minuutin kävelyn jälkeen tuli sellanen olo kun unessa, jossa huomaa yhtäkkiä olevansa alasti kadulla. Joka puolella oli pelkästään hunnutettuja musliminaisia, tai miehiä kokopuku päällä. Onneks pian alkoi tulla vastaan myös muita samalla lailla varustautuneita turisteja, koska mun kaikki muut vaatteet oli pyykissä, eikä siis olis ollut yhtään pidempi lahkeisia tai hihaisia kuteita laittaakaan.

Ekoina päivinä kiertelin vähän kylää, kävin toreilla ja kaupoissa, istuskelin satamassa ja kävin muutamalla nähtävyyspaikalla. Parin tunnin etanavauhtisen kävelyn jälkeen olinkin jo aivan poikki, ei muuta kun buranaa nassuun ja pää tyynyyn. Kuume vei voimat ihan kokonaan. Nukuin joka päivä monen tunnin päikkärit ja hyvin tuli taas illalla jo kympin aikaan uni.








Kauppahalli, sielta loytyi ihan kaikkea hedelmista elaviin elaimiin


Vahan siita kalaa evaaksi, nam nam


Paikallista muotia


Ihan kun Tampereen Koskarissa


Harmittaa ihan hulluna, että päivät valui hukkaan, mutta toisaalta tajuan itekin ettei tällaselle mitään voi. Yläkerran ravintolaan käveleminen sai jo jalat tärisemään ja sydämen hakkaamaan tuhatta ja sataa, niin ei sellasella kropalla paljoo maailmaa valloteta.


Naissa fiiliksissa meni suurin osa paivista


Meidan huone


Matkan ekat sadekuurotkin virkisti vähän pisaroillaan. Mulla on koko ajan semmonen pysyvä hiki, tai en tiiä voiko ihminen hikoilla niin paljoa vai onks se vaan se ilmankosteus. Pakko juoda ihan hulluna vettä, helposti menee 3 puolentoista litran vesipulloa päivässä.

Ajattelin ekana päivänä, että näinköhän oon täällä dormihuoneessa yksin vaan, mutta mun iloksi tänne saapuikin heti illalla toinen tyttö, Halina. Meidän eka keskustelu meni suunnilleen näin:
Minä: Hi! Where are you from?
Hän: Russia
Minä: Ok, nice. I'm from Finland.
Hän: Thrkflsbavtuysraourblsj! (levittelee käsiään ja pudistelee päätään)
Minä: You don't speak english?
Hän: Jtrehpsihdvoausbdihsj (näyttää samalla etusormella ja peukalolla noin sentin rakoa).

Sen jälkeen meidän keskustelut on menny niin, että Halina puhuu mulle venäjää ja mä puhun sellasta me-today-here -enlantia samalla viittoen käsillä. Myöhemmin keksittiin google translator, jonka välityksellä saatiin sovittua jotain yhteisiä tekemisiä. Hatunnosto tälle tytölle, yksin reissaa ilman kielitaitoa, ja hyvin tuntuu menevän kun on niin ilonen ja nauravainen koko ajan.

Googlen suosiollisella käännösavulla varattiin yhdessä myös pari retkeä. Täällä myydään sellasta päiväretkipakettia, johon kuuluu vierailut kolmessa eri luontopaikassa. Koska olin sen verran kipeä etten ois mitenkään kyenny käymään kaikissa samana päivänä, niin saatiin sovittua hotellin kanssa, että voidaan jakaa noi paikat kahdelle päivälle.

Ensin lähdettiin vierailulle Labuk Bayhin, jossa on nenäapinoiden suojelukeskus. Aluksi katsottiin sellanen dokkari, ja sitten päästiin vierailemaan niiden apinoiden ruokapaikalla. Vitsi ne oli hauskoja veijareita, niin paljon ihmisten eleitä, ja niin hassun näkösiä!








Toisena päivänä mentiin katsomaan sellasia pieniä viidakkokarhuja. Suomenkieliseltä nimeltä nuo mustat, ison koiran kokoiset karhut ovat malaijikarhuja, englanniksi taas sun bear. Ihailtava käännöskukkalogiikka!



Paikkareilla puussa


Eniten olin odottanut kuitenkin vierailua Sepilokin orankien suojelukeskuksessa. Siitä paikasta on tullu joku sarjakin yleltä. Tavoitteena on siis pelastaa lemmikiksi tai orvoksi joutuneita uhanalaisia orankeja, kuntouttaa ne ja opettaa elämään luonnossa. Usein orangit ovat tullessaan tosi surkeassa kunnossa, väkivaltaa kohdanneita ja aliravittuja. Pienet vauvaorangit ihan orpoja, kun niiden emo on tapettu.. Muistaakseni 6-10 vuotta menee aina kullakin orangilla aikaa toipumiseen. Lopulta opittuaan viidakon tavoille, orangit joko kuljetetaan syvemmälle sademetsään vapauteen, tai ne itse vaan alkavat käydä ruokintapaikoilla yhä harvemmin ja harvemmin, kunnes aloittavat itsenäisen oranginelämän viidakossa.










Tärkeä juttu on myös ihmisten kouluttaminen ja tiedon lisääminen, minkä vuoksi tuo kohdekin on turisteille avoin. Suurin syy Borneon orankien uhanalaisuuteen on jättimäiset palmuviljelmät, joiden tieltä orankien elintila on raivattu pois. Ja ihan katkeamattomaltahan tuo palmupuuviljemä näytti kymmenien kilometrien matkalla.

Orangeilla on n. 96,5 % yhteisiä geenejä ihmisten kanssa, mikä kyllä näkyy. Aivan samoja eleitä ja ilmeitä kun meilläkin. Yhtä hassuja luonteenpiirteitä, rakkautta, riitoja, mustasukkaisuutta, hellyyttä.. Pienet orvot poikaset tukeutuivat toisiinsa ja liikkuivat kolmisin irrottamatta kertaakaan otettaan toisistaan, nukkuivatkin halaten toinen toistaan. Varsinkin katsellessa muutaman kuukauden ikäisen poikasen ja tämän äidin ruokailuhetkeä ajattelin, että ihan sama kuin ihmisvauvan ja äidin ruokailu. Äiti koittaa syödä aina kun ehtii, vauva kiskoo kaikista karvoista ja nenästä, kiemurtelee, vaatii huomiota ja koittaa ottaa äidin ruokaa tämän suusta. Jotenkin tuo hellyys ja ilmiselvä rakkaus oli älyttömän koskettavaa. Mun unelmatyö olis kyllä tuolla pienten orpojen orankivauvojen halijana :) 

Pohdin tässä uutisia selailtuani, että orangit osoittaa enemmän niin kutsuttua inhimillisyyttä toisiaan kohtaan, kun monet ihmiset.


Mamma ja vauva

Sademetsan siimeksessa


Sandakan oli hieno paikka, ihan mahtavaa päästä vierailemaan sademetsässä ja nähdä silmästä silmään sellasia eläimiä, joita on ennen nähnyt vaan lauantai-iltaisin Avarassa luonnossa. Päällimmäiseksi mieleen kumminkin jäi ekaa kertaa tällä matkalla tylsistyminen. Varmasti siis johtui ihan mun omasta olosta, paljon enemmänkin olis tuolla ollut tehtävää, mutta ei vaan pystynyt. Siihen nähden oli liian pitkä aika vaan olla tuolla, kun ei siellä oo esim mitään rantaa, jossa vois löhöillä, vaan sairastaminen tarkotti hotellin seinien sisällä kököttämistä.

Mun matkavinkki Borneolle onkin enemmän tutkimusmatkahenkinen. Saarihan on valtava, niin sitä kiertelemällä pääsee näkemään vaikka mitä, toisin kun vaan yhdessä tukikohdassa majailemalla.

Joka tapauksessa torstaiaamuna mun tylsistyminen päättyi, kun nousin jälleen koneeseen ja suuntasin kohti Kuala Lumpuria. Muutama päivä aiemmin mulle tuli sähköpostia, että illan jatkolento Balille on peruttu, korvaava lento lähtee seuraavana aamuna. Lentoyhtiö tarjoaa kummiskin hyvitykseksi majoituksen tuoksi yöksi.

Lets menoksi!


Lentokentällä sitten taas ravasin hetken jos toisenkin rinkka selässä, kun mua ohjailtiin tiskiltä toiselle etsimään jota kuta, joka tietäis tästä hommasta. Vähitellen siinä nälän yltyessä alkoi taas mela kasvaa otsassa, mutta vähänkö on vaikeaa yksin reissatessa kun sitä nälkäkiukkua ei voi purkaa kehenkään, vaan pakko koittaa vaan pitää naama peruslukemilla ja suu kiinni. Lopulta oikea tiski löytyi ja homma alkoi edetä.

Olin varautunut siihen, että majoitus saattaa olla joku retkipunkka lentokentällä, mutta kunhan ois tyyny niin oisin tyytyväinen. Ihan ei ollut retkipunkka. Oli viiden tähden luksushotelli Sama Sama. Pikkasen oli tuhkimo-olo, kun tulin siihen hotellin aulaan. Aika melkosen hulppea, kun suoraan jostain jenkkileffasta. No minäpä siinä sitten revityissä farkkushortseissa, hihansuista repsottavassa hupparissa ja järkyttävän kakkasissa tennareissa vähän olin huuli pyöreänä. Varmaan ne ajatteli ettei taida olla tytöllä ihan kaikki kotona, kun alko vaan hymyilyttää ihan sikana enkä voinu lopettaa sitä hymyilyä. Pääsisin lämpimään suihkuun ekaa kertaa kolmen viikon jälkeen, maailman eniten luksusta!



Ihana huone, olipa erikoista nain monen rotankoloasumisviikon jalkeen

Maltoin kumminki vielä mieleni, vaikka upea huone houkutteli, ja lähdin metrolla katsastamaan kaupungin sykettä. Kahdella metrolla selvisin Twin Towerin juurelle, josta sitten jatkoin kävellen kiertelyä. 

Tapasin metromatkalla kaks tyttoa, joiden kanssa juteltiin vaikka mita.
Toisella tytoista oli polaroidkamera, jolla han otti meista kaverikuvan! :)

Twin Tower




Kävin muutamassa ostoskeskuksessa, mutta Suomen hintaluokka sai mut hillitsemään shoppailuviettiä. Oli hauska, kun siellä kaupoissa oli turistien lisäksi vaan kokovartalohunnutettuja musliminaisia shoppailemassa. Niin salaisuus paljastui: siellä kaavun alla on hennesin napapaita!

Siellä kaupoissa kierrellessä, tuttujen bilebiisien jumputuksessa tuli yhtäkkiä kauhee ikävä ystäviä. Jotenkin se oli niin samanlaista kun Suomessa ja sitten olinkin kumminkin yksin, enkä voinutkaan vaan lähtee tyttöjen kanssa istuskelemaan muutamille tai jonkun luo porukalla iltapalalle. Ihan hassuista asioista sitä tuleekin koti-ikävä. Varmaan alkaa jo alitajunta valmistautua pohjolaan paluuseen.

Yhdentoista maissa illalla palasin hotellille ja pääsin vihdoin sinne ihanaan suihkuun! Ja olihan se ihan mahtavaa, ai että. Oon ehkä tottunut huonoihin sänkyihin, koska nyt tuolla ylellisessä punkassa en saanutkaan kovin hyvin unta. En kyllä koskaan nuku kauheen hyvin ennen lentoa. En omasta mielestä mitenkään jännitä sitä, mutten kyllä nautikaan, ja jotenki aina ennen matkaa on aika levoton yö. Hotellin ihana aamupala kyllä piristi. Söin ihan antaumuksella kaikkia hedelmiä, kokojyväleipää (varmaan ekan kerran tällä reissulla!), tuoremehuja ja ah suklaamuffineja!



Tiedän, että mulla kävi ton hotellin kanssa ihan uskomaton tuuri, ja oon siitä ihan tosi kiitollinen. Oli tosi hienoa päästä kokemaan tollastakin, mihin mulla ei olis muuten ikimaailmassa varaa, eikä kyllä haluakaan laittaa rahojani. Lämmin vesi ja kaikki ylenpalttiset hienoudet herätti mussa materialismionnellisuutta, mutta kyllä mä asun yhtä onnellisesti muutaman euron dormihuoneessakin. No lukuunottamatta kylmiä pikasuihkuja. Ehkä sitten kun tulevaisuudessa hulluna rikastun, niin alan harrastaa luksusmatkailua, mutta just nyt oon onnellisimmillani hikisenä rinkka selässä.

Ton hotellihomman lisäksikin mun mielestä Malaysian Airlines veti kyllä muutenkin pisteet kotiin. Tähän saakka koko reissun paras asiakaspalvelu, mukavimmat koneet ja sujuvimmat lentohässäkät. Kamalista onnettomuuksista huolimatta annan kyllä tälle yhtiölle ison peukun.

Mun piti lahettaa taa postaus jo eilen. Lahdin iltapaivalla kavelemaan ympariinsa ja katselin josko loytyis nettipaikkaa, kun tarviin aina konetta kuvien lisaamiseen. Yhtakkia alkoikin sataa ihan hulluna ja menin lahimpaan paikkaan sateensuojaan. No se sattu olemaan baari ja pakkohan mun oli jotain ostaa, kun olin sinne menny. Siella sitten tapasin kaikkia tyyppeja ja sade vaan jatkui ja piti tilata lisaa, ja yhtakkia olikin jo yo, niin jai sitten blogihommat. 


Livemusiikkia, ja viela mies ja kitara, ai etta!


Mutta nyt lähden takaisin biitsille, nimittäin Kuta Beachille! Ihanaa, Balin loma alkoi nyt!






♥ Minski, sademetsasta surffausparatiisiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti